sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kalattomia ja vähän kalaisampia reissuja

Maaliskuun viimeisiä päiviä vedellään ja ainakin pari viikkoa pitäisi vielä jäiden kestää. Lauantaina vielä auton kestävä jää oli Orivedellä, tosin railot sitä luokkaa ettei ajaminen mitenkään järkevää ollut. Kalaa ei tullut kuten ei edellisenäkään viikonloppuna. Viikko sitten pilkittiin koko päivä Pötsönlahdella ja sain kolme ahventa. Sunnuntaina kokeiltiin uutta paikkaa, ennestään täysin tuntematonta Rauvanselkää, sieltä parikymmentä sinttiä ja 1,5kg hauki. Hohhoijaa. Uskoin kuitenkin edelleen että ne isot ahvenet odottaa minua jossain selkävesillä joten eilen oltiin taas Pötsönlahdella. Aamulla meinas maailma romahtaa kun karkuutin n. kilon painoisen ahvenen avannon reunaan. Olin tarkalleen samalla paikalla jossa viikkoa aikaisemmin oli vähän kalaa alla. Eka reikä ja heti iso kiinni Perzan muikkukevennetyssä. Huipputasuri mutta hieman alaviisto peräkoukku tarttui avannon reunaan ja kala irtosi :( Pilkki takaisin uimaan ja pohjasta jysähti vähintään yhtä iso kala mutta irtosi välivedessä. Sen jälkeen hiljeni enkä saanut kuin muutamia sinttejä. Kaikki jotka tuolta näytti kalaa saavan pilkki kaiun kanssa paitsi eräs morrimies. Jos isoon tasuriin meinaa nyt saada ahvenen ottamaan pitää olla kaikuluotain, muuten tuntuu että järvissä ei kalaa olekaan...joskus kun oikein tarkasti käy vesikerroksia läpi kehimisvavan kanssa tulee tärppejä mutta ne on niin harvinaisia että niihinkään ei osaa reagoida niin että kalat tarttuisi. Ehkä ensi talvena sitten....

Tänään tein ihan toisenlaisen toimintasuunnitelman. Suunnistin viinijärvelle, paikkaan josta talvella sain reilun 600g ahvenen ja muita hyviä filekaloja. Olin aamulla kello 7 kesäaikaa jo avannolla mutta luodon ympärys tuntui täysin hiljaiselta. Viitisentoista reikää tein ja kävin ne läpi tasurin kanssa mutta en saanut merkkiäkään kaloista. Siitä sitten varapaikkaan selälle päin mutta en ihan tarkkaan muistanut missä se on. Kairailin ristiin rastiin oletetulle paikalle mutta ei mitään tapahtumia.

Välineiden vaihto. Mukana oli toukkapurkki ja tapsivehkeet kun olin lupaillut PaNuCCi-tasurien valmistajalle että voisin yrittää pilkkiä pieniä särkiä joista voisi saada kalannahkoja tasureihin. Välittömästi alkoi joku nykimään kun sain pilkin veteen mutta kalat oli tosi huonolla otilla, särki oli pientä ja morrin koukku aika suuri. Kymmenkunta särkeä sain ylös asti ja sitten ilmeisesti hauki kävi riuhtaisemassa tapsin poikki eikä minulla tietysti ollut varatapseja mukana. Muistin että repun taskussa on kiinni morri joten leikkasin sen puukolla irti ja sidoin lyhyen tapsin päähän ja kalantulo jatkui, jopa parani kun morri oli hieman pienempi ja värikkäämpi. Parisenkymmentä särkeä siitä sain mutta kohta alkoi kiisket nykimään joten hylkäsin paikan.

Seuraavaksi suunnistin kaislikon reunaan 1,5-3m penkkaan josta sain joskus kalaa kun aloittelin tasurilla onkimista. Ihan matalassa ei ollut mitään tapahtumia mutta sitten huomasin valmiin avannon johon vesi muodosti kovan pyörteen. (jäällä oli siis vettä ihan simona). Pudotin tapsipilkin avantoon ja särkeä ja pientä ahventa alkoi nousta nopeaan tahtiin, kohta tuli joku 200g ahven joten vaihdoin pyyntivälinettä. Pienellä ässällä sain jonkun verran ihan hyvää ruokakalaa. Uittelin myös erivärisiä MA-mutuja mutta hauki vei niistä toisen. Hauki vei myös tuon viimeisen tapsimorrin joten varsinainen haukivaara piilee tuolla alueella. Yhden n. kiloisen hauen sain jäälle kun revin väkisin väsyttelemättä ässällä ylös. Tein lisäreikiä ja sain ihan hyvät kalat, syönti oli todella nihkeää, tasurit olis varmasti kelvannu pari päivää sitten paremmin koska kaloilla oli mahat täynnä. Kumma kyllä kalojen mahoissa oli pientä ahventa eikä yhtään särkeä vaikka tuolla on särkeä ihan älyttömästi.

Ihan mukava päivä ja pitkästä aikaa oli ihan mukava onkia toukkavehkeilläkin. Kun on takana n. 40 reissua tasurointia niin voi kai sitä välillä sortua sekakäyttäjäksi. Näin keväällä reissut ei muutenkaan ole enää niin huolella suunniteltuja ja viimeisen päälle toteutettuja, alkaa pieni väsymys painamaan ja mielellään vaan nauttii ulkona olemisesta ja keväästä. Kausi ei ollut kuitenkaan vielä tässä, kolme päivää olis töitä ja sitten viiden päivän pääsiäisloma. Ajattelin olla lomalla: PILKILLÄ!

Perusahvenia. Suurin pikkusen vajaa 300g.


"nahkakaloja" Kalat on pieniä ja tosi pieniä, kuva vähän valehtelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti