Viimeset reissut ollu melko samanlaisia kalansaaliiden kannalta tarkasteltuna että en oo jaksanu ihan kaikkia raportoida mutta kerrottakoon niistä nyt lyhyesti sen minkä muistan....
9.4. Roukalahti
Loistava keli liikkua jäällä. Luminen mutta ei upottanut. Pientä ahventa reilusti, isompiakin ihan mukavasti. Suurin ahven 33 cm mutta ei ehkä ihan edes puolta kiloa kun oli niin laihassa kunnossa. Isompi ahven söi siinä laitasaarten väliköstä vähän selälle päin. Tapsipilkillä kaikki. Bongattu aamulla ukkometso jäällä, sekä porukka joka kairaili moottorikairalla reikiä ilmeisesti ihan vaan sen vuoksi kun niitä tulee niin perkeleen nopeasti, onkivat ehkä yhden reijän kymmenestä.
13.4. Viinijärvi
Taas. Moneskohan kerta samalla lahdella. Lumi oli muutamassa päivässä muuttunut vetiseksi sohjoksi jäällä mutta eipä haitannut kävelyä. Kalaa etsin saaren luota syvältä, ei löytynyt. Eikä matalasta. Eikä aluksi oikein mistään. Läksin kävelemään kohti salmea johon Keretinlahti päättyy ja sieltä täältä sain pientä ahventa. Ehkä puolivälissä saaren ja salmen välistä löysin 15 metristä kalaa ihan simona mutta oli onnetonta sinttiä. Pienen ahvenensilpun lisäksi n. 300g lahna ja avannon alta irronnut iso kirkaskylkinen kala. Ehkä siika. Siimat meni ilosesti sotkuun muutaman kerran. Tästä lähtien en pilki noin syvässä jos ei oo pakko.
14.4. Onkamo
Onkamolla yksin koska vesisadetta lupaili eikä halukkaita mukaanlähtijöitä ollut. No eipä tuo satanu vettä kun yhen pienen kuuron iltapäivällä joten ilmojen puolesta hyvä reissu. Ja saalistakin tuli, sitä pientä ahventa ja särkee ihan älyttömästi ja kyttäilemällä muutamia reikiä sain n. 5 kilon pussillisen karkeampia ahvenia, suurin ehkä 400g. Muitakin kalastajia oli ihan lähialueella mutta eivät tuntuneet isoja tavoittavan. Tosin edellisenä päivänä oli joku vetäny n. 800g ahvenen ja monia yli puolen kilon kaloja.
15.4. Onkamo
Isäukko lähti mukaan. Ongittiin samoilla reijillä kuin edellisenä päivänä. Olis ehkä pitäny kierrellä, se perjantaina isoja ahvenia kiskonu sälli oli vetäny nytkin hullun saaliin tasurilla jostain välivedestä. No ite kiskoin n. 10 paistokalaa ja vitusti pientä sinttiä. Isälle suunnilleen samanlainen saalis, mulla tais vaan olla vähän enemmän isoja :D Tasapainolla ois pitäny taas malttaa onkia, hetkeksi kun sen laittoi veteen niin muutama hyvä kala tuli mutta kun sitten hiljenee niin ei vaan malta uittaa.
19.4. Lautasuo
Joo. Saa olla ihan rauhassa nää tummavetiset ja matalat lahdet. En oo löytäny oikein koskaan ahventa kutupaikoilta vaikka jotkut niitä vetää metrin parin vedestä ihan hulluna. Ite pilkin mieluummin syvemmissä ja kirkkaammissa vesissä. Ennen kyllä Pyhäselkäkin antoi, nykyään ihan tukossa tuntuu olevan vaikka onhan se totta että ennen pilkittiin melkein pelkästään pyhäselällä että joskushan se kala kohille osui.
Tänään siis Lautasuolla. Ekasta reiästä iski morriin n. 100g ahven. Luulin että saan paistokalat. Luulin väärin. 3 tuntia kairailin selälle päin 1-4 metrin vedessä. Kertaakaan ei enää edes nykinyt.
Nyt on jäätä vielä ihan kohtalaisesti joten viikonloppuna lähen Onkamolle ainakin, ehkä myös Särkijärvellä pyörähdän. Niistä sitten raporttia...toivotaan että ainakin se puolkilonen ahven tulis tämänkin talven jäiltä!
torstai 19. huhtikuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Onkamolla taas
Eilen väsytti niin paljon ettei jaksanu edes reissuraporttia laittaa mutta laitampa nyt. Tänään ei ole tarkotus lähteä jäälle kun meni nukkuessa niinkin myöhään kun puoli kahdeksaan. No eilen siis aamulla olin puoli seitsemän aikoihin Onkamon rannassa ja kyllä harmitti että kameran patterit oli tyhjät. Kamera kyllä käynnistyi mutta kuvaa en saanut. Aurinko nousi usvan takaa ja kun ennätin kävellä kalapaikoille järven puoleen väliin oli sumu niin sakea etten nähnyt rantoja. Siinä sitten kairailin viikontakaisille ottipaikoille muutamia reikiä ja aloitin pilkkimisen.
Aluksi sitä normaalia Onkamon sinttiä...isommista ei havaintoja. Koska jäällä oli erittäin hyvä liikkua suuntasin kulkuni kauemmaksi selälle kohti edessä siintäviä saaria. Todellisuudessahan nekään ei ole kuin muutaman kilometrin päässä lähtörannasta mutta jotenkin sitä on niin laiskistunut ettei nykyään tule kokeiltua uusia paikkoja vaan istuu päivän semmosilla paikoilla josta joskus on tullut. No nyt kuitenkin olin uusilla mestoilla. Ei ollut hajuakaan oliko jossain jotain erityistä kalapaikkaa lähistöllä joten aina vähän matkaa käveltyä kairasin reiän ja kokeilin. Melkein jokaisesta avannosta nousi muutama sormenmittainen sintti. Löysin myös melko vaarallisen sulan kohdan keskeltä selkää, kyllä siitä laihempi kaveri olisi mahtunut luiskahtamaan ahdin valtakuntaan.
Ehkä kilometrin käveltyä löysin paikan jossa edellisenä päivänä oli joku pilkkinyt. Lumituisku oli kyllä peitellyt jälkiä mutta muutaman kumpareen alta löytyi sulia reikiä joista aloin nostelemaan pientä ahventa ja iskipä seasta päivän suurin 380g ahven. Siitä paikasta ei sen enempää. Taas eteenpäin, tai oikeammin sivulle ja siitä viistoon takaisinpäin ja jotain ihme siksakkia ravasin selällä välillä kairaten ja pilkkien. Pientä ahventa joka paikasta, pussiin laitettavia n. 150g kaloja muutamia. Siinä sitten kahvittelin ja söin eväitä ja päätin lähteä takaisin aloitusrei'ille. Jos vaikka alueelle olisi ilmaantunut paremman kokoista kalaa.
Pari aamuista reikää oli aivan tyhjiä, ei edes sintit kiusanneet. Sitten tuli putkeen 4 hyvänkokoista kalaa. Kairasin viereen uuden reiän ja luulin että ahvenenkat paukkuu mutta syypää oli selkäevästä kiinni ollut n. 250g kala. Jossain vaiheessa älysin kokeilla myös tasapainoa ja pieneen siniseen karvapyrstöön iski pari ahventa. Jos vielä tänä keväänä Onkamolle ehdin niin siinä on pilkki jolla meinaan yrittää enemmänkin, ei nimittäin pieni ahven kiusaa kun vaan malttaisi tasuroida.
Lokkiparvi oli kasvanut ja sadat pienet ahvenet ja säret joita jätin sinne tänne jäälle tuli aika tarkasti vedettyä parempiin suihin.17 ahventa otin pussiin kun niitä siinä jäällä mietin ja zoomailin että mikä on pieni ja mikä ei. Ei siis ihan yhtä isoa kalaa kuin viimeksi mutta kyllähän tuo kalapussi melkein 3 kg painoi noillakin kaloilla.
Pois kävellessä joku venäläinen nosti mormyskalla hitaasti kalaa syvästä. Luulin että tulee isokin mutta n. 100g ahven oli sille kai päivän kohokohta kun vieressä aurinkoa ottava nainen kaivoi kameran esille ja rupesi ikuistamaan digikennolle tuota körmyä.
Ilman lämpötila oli aamulla -12 mutta jo puolen päivän aikoihin sai riisua takin ja pilkitellä pelkkä huppari päällä.

päivän lämmettyä kamera käynnistyi jopa yhden kuvan ottamista varten
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Valkealampi
Kerrankin kun jaksoin herätä aikaseen ja olin jo kuudelta jäällä ei siitä ollu sen kummempaa hyötyä. Muutamia pieniä ahvenia sain kun kiertelin lampea ja kun lumimyräkkä alkoi ei syönyt enää edes ne pienet. Paskin reissu mutta tulipahan tehtyä.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Hieno kevätpäivä Onkamolla
Aamulla vähän suunniteltiin että ajaisko Valkealammelle mutta kuitenkin pyöräytettiin auton keula kohti Onkamoa. Ei oo tullu pariin vuoteen käytyä kun ei oo tuoltakaan kauheen kaksisia saaliita tullut, viimeksi noin kymmenen vuotta sitten sai kalaa kiskoa ihan repputolkulla mutta joitain vuosia sitten kevätkeleillä oli mennä munat pataan.
No tänään ei ollu pelkoo nollareissusta. Heti alusta asti oli selvää että pientä ahventa on melkein joka paikassa mihin vaan avannon kairasi. Sormen mittasta ahvenensinttiä ja vähän suurempaa särkeä tuli satoja kappaleita, mulle varmasti jotain 300-400 väliin ja isällekin reilut 200. No entäpä isot ahvenet? Pari vähän kookkaampaa iski heti aamusta pienen silpun seasta ja sitten semmosia 100-200g kaloja tuli sieltä täältä harvakseltaan.....kunnes! Juotiin kahvia ja tapahtui taas outo ilmiö: Toinen pilkkii pientä sinttiä tyylillä "pilkki veteen ja kala ylös"...kairasin siihen parin metrin päähän reiän ja sain päivän suurimman, 450g kalan ylös. Kävi tuuri, siima napsahti poikki avannossa mutta sain kalasta kiinni ja eikun repusta uutta pilkkiä avantoon, ei ollut aikaa solmia uutta morria siimaan vaikka käytinkin liukupilkkiä.... 200-300 g kaloja tuli muutama putkeen kunnes hiljeni. Sitten alkoi taas pienen kalan syönti ja meinasin jo jättää avannon kunnes tuli 400g kala ja muutama vähän pienempi. Ja viereiseltä avannolta edelleen ihan pientä sinttiä. Liekö suurempi sivuliukuinen pilkki houkutellut isoja kaloja paremmin kuin pienempi ja suoraan putoava tapsipilkki.
Lokkiparvet sai mahansa täyteen ja varmasti varikset ja korpitkin saavat osansa. Ilma oli mahtava vaikka aamulla oli -17 astetta... ja on huhtikuun ensimmäinen päivä. Aurinko lämmitti sen verran kuitenkin että korkeintaan aste oli pakkasta iltapäivästä kun jäältä poistuimme. Ja ekaa kertaa oli uudet AURINKOLASIT päässä. Kyllä niistä oli apua. EIKÄ TÄMÄ TARINA OLE APRILLIPILA!

kameran puute harmitti, kännykän paskalla ei pitäs edes yrittää kuvata
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)