Kuoringalle suunnistin taas ja jo kotona aamulla päätin että kävelen selkäsaaren kupeelle oli keli jäällä minkälainen tahansa. Heti rannassa huomasin että VIRHE mutta tulipahan kuitenkin lähettyä. Välillä oli upottavaa lunta ja välillä upottavaa kohvajäätä jonka alla vettä. Vain pieni osa n. 2,5km matkasta oli kevyt kävellä. Hiki tuli mutta kun laitoin haalarin reppuun kävelyn ajaksi niin oli sitten mistä lisätä vaatetta päälle kun rupes pilkkimään. Tasapainoja kokeilin aluksi mutta edelleenkään en ole saanut hankituksi sopivan kokoisia noihin syvyyksiin (10-15m) joten melkein koko päivän kikkailin toukkavehkeillä.
Jäällä oli laikkuja joihin porailin reikiä ja heti kävi selväks että pientä kalaa sais kiskoo vaikka repun täyteen. Muutamia otin joka reiästä ja heti aamusta sekaan sattu päivän suurimmat 150-200g ahvenet. Kiertelin isomman toivossa mutta kun muutamaan tuntiin ei löytyny mitään mainittavampaa niin palasin vanhoja jälkiä ottireijille nypläämään sinttien kanssa. Yhdestä avannosta syönti ei vain loppunut mutta iltapäivä alkoi hämärtymään joten oli aika suunnistaa rantaa kohti. Paluumatka oli vähintään yhtä tuskallinen käveltävä. Jos nyt pakastuisi reilusti niin keli jäällä saattaisi parantua, ehkä ensi viikolla pitää käydä testaamassa jos isompi kala ois otillaan. Ja huomenna käyn ostamassa vaikka pari isompaa Nilsun tasapainoa jos ei muita kiinnostavan näköisiä kuvia satu järkevään hintaan löytymään.
|
Muutama vähän parempi kala |
|
Kalaisin reikä Kuoringalla IKINÄ! |