tiistai 30. tammikuuta 2018

Jotain juttua pilkkikaudesta 2017-2018


Vai pitäisikö sanoa vaan kausi 2018 kun jäitä saatiin odotella niin kauan. Marraskuussa jo näytti hyvältä kun tuli viikoksi pakkasta ja pääsin korkkaamaan kauden Ilomantsissa päin lammilla. Sieltä tuli silloin saaliiksi ahven ja hauki. Oli mukava päästä pilkille mutta seuraavia reissuja sai odotella yli kuukauden ja nekin oli ihan pikaisia käyntejä pienillä lammilla joissa en edes tiedä olevan isompaa kalaa mutta pilkille oli vain päästävä. Niistä vierähti taas jokunen viikko ja käytiin kaveriporukalla Onkamoa kokeilemassa ja jäät oli niin huonot ettei siellä uskaltanut kunnolla liikkua, saalis jäi pariin pikkusinttiin. Joululomilla kävin testaamassa Kuurnan Valkealammen ilman saalista ja tyhjää pyydettiin kolmen miehen voimin myös Tikkalassa Kostamolammella. Edelleen jäät joka paikassa niin huonot että pelotti liikkua.

Katson pilkkikauden alkaneen kunnolla vasta 13.1. kun pääsin pariksi päiväksi Heposelkää pilkkimään. Ensin lauantaina Hartikkalan lahtea joka oli muutama talvi sitten uskomattoman kalaisa paikka mutta nykyään siellä ei tunnu olevan kuin pientä sinttiä. Saalis jäi pariin haukeen ja pikkuahveniin. Seuraavana päivänä menin jäälle Pöllänniemestä ja kävelin niemen taakse selälle päin paikalle josta vuosi sitten sain talven parhaat kalat eli jotain 800g ja 600g ahvenia. Viime talvena siinä sai pilkkiä aika rauhassa mutta tällä kertaa siellä oli jo vanhoja reikiä joku aiemmin viikolla kairaillut ja nytkin kun aloin tekemään reikiä riviin että käyn ne tasurin kanssa läpi niin en ehtinyt kaikkia kairaamiani viittä reikää kalastaa kun joku ihme hyypiö tuli kyselemättä minun reijille. En tarkoita että olisin ollut mitenkään varaamassa kalapaikkoja itselle mutta kun siinäkin on samanalaista penkan reunaa varmaan kilometri niin olisin mielelläni pilkkinyt itse kairaamani reiät edes kertaalleen läpi. Ei kuitenkaan saanut siitä mitään joten vaihtoi heti paikkaa ja itse jäin pariksi tunniksi kyttäämään aluetta.

Kaikukaan ei oikein piirtänyt mitään muuta kuin olematonta silppua pohjaan ja kuoreita väliveteen joten päätin vaihtaa paikkaa n. 1,5km päähän erään luodon kupeelle josta viime talvena tuli kerran 5kg pussillinen fileahventa. Taas pari tuntia kyttäämistä ja kymmenkunta reikää ilman kalahavaintoja. Ei edes hauet olleet tuolla aktiivisia. Iltapäivä alkoi olla käsillä ja mietin että kävelenkö autolle mutta kun aikaa oli vielä pari tuntia päätin kävellä takaisin tarkastamaan aamun reiät ja sieltähän sitten löytyikin vielä pari ihan ok ahventa, 300g ja 540g. Lisäksi pikkutasuriin tarttui 2kg hauki joka katkaisi fluoroperukkeen avannossa mutta nopealla liikkellä sain kiinni kalan niskasta ja uunihaukea oli taas tiedossa.



Seuraavana viikonloppuna olin taas Hepolahdella päin Lehmonsaaren kupeella tarkistamassa pari merkkiä kartasta josta viime keväänä sain muutamia n. 400g ahvenia ja näin kaiussa isompiakin. Auton jouduin jättämään sen verran epäilyttävään paikkaan että koko päivän oli mielessä että siellä on varmaan joku mökkiläinen **ttuilemassa kun takaisin menen mutta eipä onneksi ollut.

Päivä oli lumisateinen ja pulkka ei luistanut yhtään joten jäällä liikkuminen oli tosi raskasta. Kalaa ei löytynyt vanhoilta paikoilta ollenkaan joten jouduin reijittämään penkan reunaa melko kauan ennen kuin sattui kaiku piirtämään ensimmäiset paremmat viivat. Kala ei ollut syönnillä mutta jäin silti kyttäämään aluetta eli tein pienin välimatkoin n. 10 reikää joita kiertelin muutaman tunnin ajan. Iltapäivästä kala taas vähän aktivoitui ja sain 6kpl fileahvenia ja pari haukea. Perus päivä, ei mitään isompaa mutta ei munat pataankaan mennyt. :D



Illalla sitten kuulin ihan käsittämättömästä kalasaaliista jonka kaverin tuttu oli vetänyt Puruvedeltä. En edes tiedä saaliin kokonaispainoa mutta oli siinä ollut useita 700-800g ahvenia ja parikymmentä pienempää....Sunnuntainahan sinne piti lähteä kokeilemaan. 100km ei oo matka eikä mikään jos tietää että on mahdollisuus isompiin kaloihin. Hummonselän puolella pilkittiin ja oltiin samalla alueella josta edellispäivänä kalaa oli tullut. Nyt vaan kävi taas perinteisesti eli koskaan ei pitäs lähteä seuraavana päivänä pyytämään jo kertaalleen ongittuja kaloja. Alue vaikutti aamusta asti ihan tyhjältä, vain jotain ohuita viivoja näkyi 15m syvyydessä. Isot tasurit ei kiinnostanut kaloja joten tarjoilin Perzan "tikkua" ja sain yhden n. 250g ahvenen tarttumaan ja muistin taas että minun kaiku on sen verran vanha karvalakkimalli että se näyttää noin syvässä isommankin kalan ohuena viivana.

Muutamaan tuntiin ei tullut paria sinttiä ja yhtä noin 300g ahventa kummempaa. Ajattelin että tälläkään kertaa en onnistu saamaan mitään parempaa Puruvedeltä joten aloin syömään eväitä. Eväitä syödessä annoin vaaleansinisen 7cm Karismaxin olla paikallaan välivedessä ja kohta piti heittää leivät ja kahvit jäälle kun pohjasta lähti jyrkkä viiva kohti pilkkiä. Vapa käteen ja kala täräytti kiinni. 750g ahven vähän lämmitti mieltä ja antoi uskoa että kyllä niitä siellä on jos vaan kohdalle sattuu. Saa nähdä vieläkö tuonne tänä talvena jaksaa ajella...lähempääkin isoa ois mahdollisuus varmasti saada.



Taas koitti uusi viikonloppu ja uudet paikat piti keksiä. Oriveden suuret selät on tunnettuja suurahvenpaikkoja josta monet on kiskoneet hyviä saaliita. Itse en ole sieltä onnistunut...joskus karkuutin kiloluokan kaloja mutta jäälle en ole saanut kuin sinttejä. Luottoa paikkaan oli silti ja läksin jonnekin Pötsönsaaren taakse kairailemaan jos sieltä jotain löytyisi. Aamun tunnit kului taas melko tyhjää kaikua tuijotellessa mutta puolen päivän jälkeen satuin alueelle jossa oli jonkun verran kalaa joka reiällä. Valitettavasti ne eivät olleet kovin halukkaita nousemaan isommalle tasurille..korkeintaan joku sintti kävi pari metriä pohjasta antamassa tärpin.

Vaihdoin sitten vapaan jossa on ohuempi siima ja laitoin siiman päähän Perzan tikkutasurin joka on hyvä silloin kun kevennetyt ei kiinnosta kaloja. Sain heti yhden 400g ahvenen ja hetken päästä muutamia vähän pienempiä mutta hyviä ruokakaloja kumminkin....lisäksi muutaman kymmenen gramman silppua tuli jonkun verran. Iltapäivästä yhden ja kahden välillä sattui alle paremman kokoista kalaa ja sain ensin 690g ahvenen ja hetken päästä siitä 790g kalan. Uskomatonta että kaksi parempaa kalaa samasta reiästä melkein putkeen :D Ja ihme että pysyivät kiinni kun hinasin ne jäälle 10m syvyydestä pikkutasurilla (vaikka täytyy sanoa että noissa Perzan tikuissa on vahvat ja terävät koukut).

Millään huippusaaliilla ei päässyt mässäilemään mutta sen verran hyviä kaloja sain ylös asti että sunnuntaina suunnistin samoille paikoille. Ei ollut paljon puruvettä lähempänä nämäkään vedet kun yhteen suuntaan tuli matkaa yli 70km ja sen kun kertoo neljällä niin n. 300km tuli yhden viikonlopun aikana ajeltua ahventen perässä...hullun hommaa. Lisäksi kävi taas niin että toinen päivä ei antanut enää mitään...alue oli ihan kuolleen tuntuinen. Jossain vaiheesa päivää sain yhden alamittakuhan jonka laitoin takaisin avantoon. Sitten luulin jo nostavani kiloahventa jäälle mutta kala paljastui haueksi. Haukea irrottaessa koukusta vääntyi tasurin alakoukku pilalle mutta en ollut huomannut sitä joten kun samalta reiältä iski vähintään puolikiloinen ahven putosi se juuri avannon alla...ehkä syynä huono koukku....vaihdoin ottitasuriin uuden alakoukun toisesta tasurista mutta loppupäivänä en saanut enää mitään.....Ei kuitenkaan harmittanut vaikka toinen päivä ei kalaa antanut...enemmän olisi varmasti harmittanut jos en olisi käynyt kokeilemassa. Saipahan ainakin liikuntaa kun kalapaikoille oli rannasta n. 3,5km kävelymatka.

Nyt pitää taas köyhän käydä arkipäivät töissä mutta eiköhän sitä taas lauantaina voi bongata meikäläisen jostain avannolta istumasta (paitsi ettei tuolla enää käy ketään jäillä niin saa aika rauhassa istua). Karttaan olen jo taas merkannut ainakin 10 varmaa suurahvenpaikkaa joita pitäs jossain välissä ehtiä kokeilemaan.

ps. vaikka kausi alkoi myöhään on tässä nyt sen verran hyvin saanut kalaa että ei oo tarvinnut kalapuikkoja syödä...ja itse pidän suuren ahvenen rajana 500g jota lähden aina yrittämään ja tähän mennessä se on joka viikonloppuna toteutunut eli hyvillä mielin jatketaan.