maanantai 3. maaliskuuta 2014

Loma jatkuu vaihtelevissa merkeissä

Vähän on nihkeetä kalantulo edelleen. Eilen jo vähän säikäytti aamusta että tuleeko sitä kalaa ihan helvetisti mutta ei sentään....hyvät ruokakalat kumminkin. Tuskin olisin ite saanu mitään mutta kaveri vei taas johonkin uuteen paikkaan josta löyty jonkun verran tasuriahvenia ja tapsilla/morrilla helvetin pientä sinttiä. Tänään yksin yli 7 tuntia Viinijärvellä hengailemassa ja melkein ulkoiluksi meni. Koko päivänä 5 ahventa joista 4 filekokoa. Tapsipilkkijät nosteli silloin tällöin kalaa mutta pitkä oli heilläkin tärppiväli ja ihan liikkumatta näyttivät pitävän pilkkejä joten kala ei ollu kovin aktiivista. Eilen toimi pieni oranssi MA-muikku tasuri, tänään ei toiminu mikään, ei iso eikä pieni. Jossain vaiheessa älysin kokeilla vanhaa ja kulunutta "homenokka Ässää" ja sillä sain päivän ainoat kalat. Taas eräällä toisella järvellä oli syönyt hyvin kun minä en ollut mukana, velipoika oli ollut tänä talvena ekaa kertaa pilkillä ja parissa tunnissa nostellu muutaman kilon isoa ahventa. Huomenna käyn ehkä kokeilemassa jos saan urkittua tarkat tiedot paikasta...tosin nyt sataa lunta niin perkeleesti että varmaan ei huomenna syö kala missään (paitsi ehkä kuoringalla jonne en enää tänä talvena mene). Talvilomaakin vielä kuus päivää jäljellä, ehkä huilaan joku päivä tai sitten käyn joka päivä pilkillä ainakin niin kauan ennen kun tulee se hetki jolloin kalapussin paino mitataan kiloissa.

Kuvamateriaalia on todisteeksi vaan eilisistä kaloista, tänään oli taas perinteisesti käyny niin että kameran muistikortti oli tietokoneen kyljessä kiinni eikä mukana, tosin eipä olis ollu paljon kuvattavaakaan mutta onhan tämmönen blogi paljon mielenkiintoisempi kuvien kanssa, tuskin tätä edes kukaan lukee...joku saattaa katella kuvia :D
 

ruokakalat, suurin 321g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti