keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Välinehankintoja

Olen seurannut tasapainopilkeillä kalastamista mm. Kalamies.com foorumilta ja sitä kautta heräsi kiinnostus kokeilla perinteistä tasurivapaa eli ns. kehivapaa tai haarukkavapaa tai millä nimellä se nyt missäkin tunnetaan. Nämähän on siis aivan eri vapoja kuin kilpapilkinnässä käytettävät haarukkavavat. Kisoissa haarukalla nostetaan kalat ylös huomaamatta ja nopeasti, tasurionginnassa on tarkoitus onkia tarkasti eri vesikerrokset pohjasta pintaan tai päinvastoin ja tehdä aina välillä nostoja ja laskuja joilla yritetään ärsyttää kala iskemään pilkkiin.

Tilasin kalamies.comin kautta nimimerkki Kirpun valmistamia vapoja 2 kpl, 40cm:n ja 35cm:n kehäysvälillä. Isompi isoille tasapainoille ja pienempi pikku pilkeille. Luulen että 7cm nilsua ja 6cm karismaxia uittelee tuolla pienemmällä, isoa vapaa varten pitää hommata isompia tasureitakin. Laitoin pienemmälle vavalle keltaista 0,22 Stroftia  ja ajattelin sitä ensin käytännössä testata. Isompaan on tarkoitus hankkia kuitusiima jos nyt yleensä tuntuu siltä että tämä vapatyyppi saa käyttöaikaa. Voihan se olla niin että en tykkää onkia vavalla ja sille käy samalla tavalla kuin ostamilleni perhokalastuvälineille jotka pölyttyy jossain varaston nurkassa kun en oppinut niillä heittämään (perhot oli kiinni joko puussa tai omissa vaatteissa). Toisaalta osa kalastusharrastustahan on myös se että hankitaan järkyttävä määrä kaikenlaista ylimääräistä sälää mille ei oo ikinä mitään käyttöä. Esim. Prismasta ei voi hakee maitoa ilman että kalastusosastolta tarttuu jotain roinaa mukaan.

Koska työt rajoittaa harrastuksia olen nyt vasta pari päivää kuivaharjoitellut eli kehinyt siimaa olohuoneen lattialla ja sovitellut vapaa rukkaskäteen yms. Tuon eri vesikerrosten tarkan onkimisen lisäksi vapa vaikuttaisi sopivan erittäin hyvin pakkasella pilkkimiseen. Tavallisissa Delfin -vavoissa on aina jokin siimarengas tai siimanohjain jäässä eikä leikari mahdu niistä kulkemaan. Lisäksi siiman nosto ja lasku on hankalaa rukkaset kädessä kun joutuu pientä liipaisinta painamaan samalla kun veivaa kammesta. Vapa vaikuttaa myös kestävältä, ei tarvitse varoa että lohkeaako joku muoviosa jos vavan viskaa kädestä jäälle. Nyt jäädään odottamaan viikonloppua ja käytännön testejä...





1 kommentti:

  1. Mieki ostin kirpun tekeleen ;) Käyhän muuten lukeen mun blogista molemmat jutut liittyen Kirppuun ja Kirpun vapa:an.

    VastaaPoista