lauantai 10. maaliskuuta 2012

Varparannalla Höytiäisellä

Raporttia eilisestä päivästä: Kuulemma joku kiskonu hyvin kalaa eli kymmenittäin isoja ahvenia ja kuhiakin viime viikon aikana joten suuntasin tällä kertaa kulkuni tuttuun paikkaan Kontiolahden Varparannalle. Lähirannasta en jaksanut yrittää koska siitä ei yleensä kevätpuolella mitään saa ja siinä pilkkii vaan ne jotka ei jaksa kauemmaksi kävellä. Pitkästä aikaa myös velipoika jouti kiireiltään mukaan.

Jossain puolen kilometrin jälkeen kairasin ekan reiän kivikkokarin taakse ja sain heti valkovihreään Nils Masterin tasapainoon muutaman tärpin. Aattelin että tää päivähän alko hyvin ja kun viereisellä avannolla samaan aikaan isompi kala katko siimat niin odotin että näinköhän jaksan kaikki kalat rantaan asti kantaakaan. No siihen se sitten hyytyi. Ne tasapainoa tökkineet kalat oli pari sormenmittaista sinttiä jotka härnäsin jään päälle tapsipilkillä. Seuraavaan tuntiin ei oikein mitään tapahtumia ja kiertelimme jäällä etsien reikärykelmiä ottipaikan merkiksi. Jostain kauempaa läheltä Kintaisen saarta löytyi jälkiä ja minä tietysti kairasin oman reiän huonoon kohtaan. Sain aluetta kiertelemällä muutamia pieniä sinttejä ja vähän särkiä, veljelle kävi sen verran tuuri että johonkin ihme kohtaan kairasi ja pari tuntia samalla reiällä jököttämällä aina vähän väliä kohtalaisen kokoinen ahven iski kiinni ja saipa tuo keploteltua jään päälle nätin siiankin. En kehdannut ihan viereen kairata ja häiritä ettei nekin vähät kalat lähde karkuun. Keli oli aika jäätävä, aamulla 17 astetta pakkasta ja kauhea tuuli joka ei hellittänyt koko päivänä. Aurinko onneksi paistoi ja pakkanen laski muutamaan asteeseen. Omalta kohdalta paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Olis kiva nähdä jään alle että mikä siinä yhdessä kohdassa kaloja oikein kiinnosti :)

Huomenna olis talviloman viimeinen päivä, saa nähdä jaksaako lähtee jäälle hengailemaan. Ehkä Liperin Roukalahtea voisi käydä kokeilemassa jos jäätie on aurattu eikä kävelymatkaa tule kovin paljoa. Viime yönä ja tänään on kyllä tuiskuttanut sen verran lunta että kalat ei saata olla hyvällä syönnillä.

Palataan asiaan myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti