Eka reikä antoi heti 490g ahvenen ja pari pienempää, voiko päivä paremmin alkaa. VOI! Toinen reikä ja kevennettyyn tasuriin tuli pari nousua mutta kalat hylkäsi salakannahkaisen, kävivät vain katsomassa pilkkiä mutta painuivat pohjaan. Päätin että otan sieltä jonkun ruokakalan ja vaihdoin pienen MA-muikun siiman päähän. Tasuri ei kerinny ihan pohjaan kun sitä vastaan syöksyi järkyttävän paksu viiva. Läksin kelaamaan pilkkiä ylös kun aattelin että vaihdan isomman tasurin paksummassa siimassa mutta hauki ehti imaista pilkin syvälle nieluun. Ensin se nousi n. metrin kun vedin siimasta varovasti mutta sitten piti antaa löysää reilusti. Ensimmäistä kertaa oikeastaan pääsin väsyttelemään pilkillä kalaa. Aiemmat 1-2kg hauet joita on kyllä tullut kymmeniä viime talvina on tulleet melkein sukkana reikään, tosin siimatkin ollu yleensä aika vahvoja. Tämän kertainen kala oli vähän kookkaampi joten annoin sen rauhassa syöksyä muutaman kerran ennen kuin sovittelin avantoon ja nostin niskasta jäälle. Meinasi muuten tuokin jäädä saamatta sillä fluoroperuke oli aivan rispaantunut ja meni poikki ihan pienestä nykäisystä.
Kala oli lihavassa kunnossa joten näytti ensin suuremmalta, mutta puntari näytti 3,2kg. Kuitenkin yli kilon parannus aiempaan haukienkkaan ja samalla kyseessä on myös suurin pilkillä saamani kala. Ihan kiva saalis. Kaverit on kyllä kiskonu lähes kympin kaloja mutta mulle ei jostain syystä ole edes siiman päähän sattunu mitään väsyteltävää.
Hyvän aamun jälkeen meininki vähän rauhoittui. Päätin keskittyä pienelle alueelle joten en kairannut kovin paljoa. Tein noin kymmenen reikää joista kolmea-neljää kyttäsin tarkemmin. Puolen päivän aikaan sattui syöntipiikki, aina kun meni reiälle ja pudotti ison tasurin veteen pohjasta lähti viiva tai kaksi nousemaan pilkkiä kohti. Kun kala oli pilkin kohdalla ei kärsinyt tehdä isoja liikkeitä tai kala ui pois, korkeintaan pientä väristystä kun teki niin jokunen iski kiinni. Pari hyvää raapaisua karkuutin, ehkä jollain vähän pienemmällä tasurilla ne ois saanu tarttumaan mutta tuntui ettei pienemmät houkutelleet kalaa edes reiän alle. Semmonen että pilkitään ensin kevennetyllä ja sitten kun alle tulee kalaa vaihdetaan pienempi tasuri toimii kyllä mutta nykyään yritän enempi saada kalan ottamaan isompaan pilkkiin ja jos ei ota niin ei sitten.
Tänään sitten olin jo aamu kahdeksalta eilisellä paikalla ja availin muutamat ottireiät mutta joko paikka oli tyhjä tai sitten pakastunut ja kirkas keli sai kalat passiivisiksi. Neljä tuntia jaksoin kytätä pientä aluetta, mutta vaikka tein lähistölle muutamia lisäreikiäkin en saanut kuin yhden n. 150g ahvenen ja pari ihan sinttiä. Puolilta päivin päätin vaihtaa paikkaa ja kävelin n. 1,5km matkan sinne mistä viikkoa aiemmin sain hyvän pussillisen filekalaa. No sepä paikka oli selvinnyt muillekin (kai ne näkee kasin reiät ja sen että yks ukko pönöttää päivän pienellä alueella) ja sitä oli lähipäivinä pilkitty niin paljon etten odottanut saavani siitä mitään. Melkein arvasin oikein mutta aivan iltapäivästä sain harmaalla 5cm karismaxilla 4 kpl n. 150-200g ahvenia ja puolen kilon hauen. Lisäksi joitain hyviä nousuja isommille tasureille.
Meinasin muuten tänään jo lähteä suoraan ekalta reiältä kävelemään takaisin autolle. Laitan yleensä kaikuluotaimen virtajohdon liittimet akun napoihin vasta jäällä ja tällä kertaa Lowrancen miinusnavan musta johto lähti irti liittimestä. Meinasin että pilkin ilman kaikua mutta ei siitä tullut mitään. Sain sitten tungettua sen johdon takaisin liittimeen niin että kun sitä ei liikuttanut nin kaiussa pysyi virrat päällä yhden reissun ajan. Ensi kerraksi tuohon pitää joku patentti keksiä, ehkä teippiä. Tuo liitin on muuten epäilyttänyt heti siitä asti kun luotaimen ostin, on niin ohuen piuhan päässä ne liittimet että oli vaan ajan kysymys millon menee paskaks.
Jotain saalista sentään :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti