sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Höytiäinen ja Heposelkä

Tulipa käytyä jäällä kolmena päivänä. Perjantaina pidin töistä vapaata alunperin sen vuoksi kun oli tarkoitus lähteä pariks päiväksi laavulle ja pikkujärviä ja lampia pilkkimään mutta huonot sääennusteet muutti suunnitelmia sekä osaltaan myös se että sopivat retkeilyvarusteet oli hakusessa. Reissu siis siirtyi ainakin viikolla mutta olihan se pilkille mentävä kun siihen oli mahdollisuus.

Perjantaina piti säätiedotuksen mukaan tulla ajoittaisia räntäkuuroja mutta räntää tuli taivaan täydeltä koko sen 9 tunnin ajan minkä Höytiäisellä kiertelin. Ja todellakin kiertelin. Aamulla reijitin pari tuntia Kintaisen ja Rettelöiden välistä aluetta jossa kahtena aikaisempana keväänä on ollut hyvin kalaa mutta nyt alue vaikutti täysin tyhjältä. Siitä sitten painelin kohti Laitasaaren syvänteitä mutta ei löytynyt kalaa. Sieltä kävelin Rettelösaarien takaa jossain Heikinluodolla ja Tirrinluodolla ja sieltä parin mukavannäköisen paikan kautta kohti Saposenniemeä. Iltapäivästä tuli pari pientä ahventa ja yksi siika mutta päivä oli kokonaisuudessaan niin kusinen että ensi talvena pidän välivuoden Höytiäiseltä ja keskityn vähän mielenkiintoisempiin järviin. Kävelyä tuli n.  10km ja viimeiseltä reiältä autolle n. 3km matkalla päätin että ei oo niin hyvää paikkaa kenelläkään tiedossa tuolta järveltä että ihan heti meikäläisen saa sinne tyhjää pyytämään.

Illalla kun pahin v**utus oli laantunut aloin suunnittelemaan lauantain reissua. Katselin kartasta Heposelän paikkoja ja merkitsin karttaan pari kokeilemisen arvoista matalikkoa syvän veden keskeltä. Kävelin Pöllänniemestä aamulla ensin n. 1,5km matkan ja kokeilin paikkaa jossa kutosen käyrä tekee kapean piston matalamman veden keskelle. Siitä tärppäsikin heti ensimmäiseltä reiältä hauki mutta pari lisäreikää ei tuonut uusia tapahtumia joten jatkoin matkaa etukäteen suunnitelluille paikoille. Olin jossain 3km päässä keskellä Heposelkää ja porasin reiän. Heti ilmestyi alle kolme ahventa joista yksi nappasi salakannahkaiseen kevennettyyn tasuriin ja kaksi muuta MA-muikkuun. Ajattelin että nytpä se Eki sattui kalapaikalle mutta paskat. Ilo oli ennenaikaista sillä vaikka väänsin n. 20 lisäreikää saman matalikon päälle ei löytynyt enempää kalaa.

Läksin siitä vielä eteenpäin kävelemään ja olin jo lähempänä Liperin puolen rantaa mutta en siellä kauan viihtynyt kun kaiku ei näyttänyt kalan kalaa missään. Palasin takaisin edelliseen paikkaan ja istahdin syömään leipäpalaa "ottireiälle". Laitoin tasurin väliveteen ja laskin vavan kädestä. Samantien kun olin leipää puraisemassa lähti pohjasta nopeasti paksu viiva pilkkiä kohti. Leipä kädestä jäälle, vapa käteen, napakka tärppi ja hauki jäälle. Jatkoin eväiden syömistä ja kohta ohuempi viiva ilmestyi kaikuun ja nousi välillä tasurille asti ja painui taas pohjaan. Vaihto pienempään tasuriin antoi vielä yhden ahvenen sintin. Muutaman muun aamun reiän kävin vielä tarkistamassa mutta lisää kalaa ei löytynyt.

Läksin kävelemään takaisin päin ja kävin jututtamassa vähän matkan päässä istuvaa pilkkijää joka ei ollut saanut hänkään kuin yhden 150g ahvenen koko aamuna. Kuulemma tuuli oli kääntynyt väärään suuntaan josta kalojen syömättömyys johtui. Kohta olin takaisin aamun haukireijällä ja porailin sen ympäristöön muutaman lisäreiän. Kalaa ei tuntunut kuuluvan kunnes siihen tuli joku pappa moottorikelkalla niin lähelle että hyvä kun ei päälle ajanut. Ihmetteli kaikuluotainta ja häiritsi sen verran että jossain vaiheessa huomasin että perkele tasurin alla on kaksi kalaa. Sanoin että nyt pitää keskittyä ruudun tuijottamiseen jolloin pappa käynnisti kelkan ja jatkoi matkaa....ja samassa tuli kova tärppi mutta kala ei tarttunut kevennettyyn. Toinen viiva katosi ja toinen painui pohjaan. Nostin kevennetyn tasurin ylös ja pudotin MA-muikun väliveteen jolloin pohjasta lähti viiva nousemaan tasurille ja välittömästi oli kala kiinni. Pitkästä aikaa jäälle nousi tasan 500g ahven. Harmitti vähän se toinen joka ei tarttunut, oli varmasti isompi. Kohta samalta reiältä nousi vielä kaksi pienempää ahventa. Tein lisäreikiä ja kyttäilin aluetta mutta ahvenia ei enää kuulunut.

Jossain vaiheessa kaiun ruudulle piirtyi pikkukalaparvi ja pudotin tasurin parven alle jolloin hauki iski niin nopeasti kiinni etten ehtinyt sitä edes kaiussa näkemään. Vapautin hauen viereiseen avantoon ja palasin reiälle ja kun pudotin pilkin veteen iski noin sekunnissa toinen hauki. Sekin sai vapautensa. Kolmaskin hauki olisi ollut otettavissa, huomattavasti suurempi mutta se irtosi avannossa. Vähän aikaa tuijotin n. 3kg kalaa mutta en edes yrittänyt ottaa kädellä kiinni. Annoin sen peruuttaa takaisin jään alle.

Neljä haukea ja seitsemän ahventa oli sen verran hyvä tulos talven paskareissuihin verrattuna että sunnuntaina päätin vielä käydä saman paikan tarkistamassa. En ottanut tällä kertaa edes eväitä mukaan kun tarkoitus ei ollut olla koko päivää jäällä. Muutaman tunnin kiertelin reikiä ja sain yhden 400g ahvenen, toisen vähän pienemmän ja lisäksi yhden 1,5kg hauen ja pari muuta hyvää haukitärppiä. Aamusta jos olisi ollut paikalla vielä aiemmin olisi varmasti kala voinut olla aktiivisempaa, ilma nimittäin muuttui joskus 9-10 välillä aurinkoiseksi mikä hiljensi reiät täysin. Huono puoli Heposelän reissuissa oli tänä viikonloppuna se että kalaa näkyi kaiussa todella vähän mutta positiivisena voi pitää sitä että jokainen kala mikä kaiussa näkyi ainakin antoi tärpin ja suurin osa tuli jäälle asti.

Ensi viikonloppuna pitää sitten varmaan toteuttaa se parin päivän "survival" reissu ja katella löytyskö tuurilla lammilta parempaa kalaa. Siitä sitten viikon päästä voi olla jo kauden päättäjäiset ainakin näillä seuduilla jos haluaa turvallisesti liikkua kun yöpakkasia ei ole juuri luvassa.


Iso tasapaino hävis tällä kertaa pienemmälle lukemin 1-6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti