Kuorinka anteliaana

Luulempa että jokaiselle aktiiviselle pilkkijälle tulee joskus se päivä jolloin ei tarvitse kirota huonoa syöntiä, ei tarvitse houkutella sormenmittaisia sinttejä ottamaan pilkkiin eikä istua kahvin juonnissa nauttimassa maisemista. Viikonloppuna oli meikäläisen vuoro kokea tuollainen reissu. Luulen että se oli oikeastaan sitkeän työn ja yrittämisen tulosta. Viime talvena pilkkipäiviä oli 47 kpl ja nyt tämä lauantain huippureissu oli 14. kerta tänä talvena kun istuin yksin järvenselällä jäähän porattua reikää tuijottamassa. Vaikka saalis ei tietenkään saisi olla se pääasia miksi kalastusta harrastetaan niin on se vaan mahtavaa kokea joskus jotain tämmöistä, joku vähäkalainen peruspäivä voi painua unholaan mutta tämän muistaa varmasti lopun ikäänsä.

Edellisviikonloppu oli vähän huonokalainen joten koko viikon kummitteli mielessä semmonen ajatus että jospa sitä Kuoringalle lähtisi yrittämään. Katselin jo hyvissä ajoin syvyyskarttoja ja panin mieleen yhden hyvän penkanreunan josta edellisvuonna sain pientä sinttiä tapsipilkillä ja seurasin samalla kun joku toinen kalamies veteli parin-kolmensadan gramman kalaa tasapainoilla. Tuonne siis oli tarkoitus suunnistaa.

Lauantaiaamuna pakkasta oli kotoa lähtiessä mukavat -19 astetta ja Kuoringan rannassa auton mittari näytti vielä neljä astetta kylmempää. Päällä oli suunnilleen kaikki vaatteet mitä pilkkihaalarin alle mahtui ja päässä edellisenä päivänä ostettu kommandopipo ettei naamakaan jäätyisi. Keli jäällä oli hyvä, parempi ei oikeastaan voinut olla. Jäällä oli lunta vain sen verran että juuri ja juuri kengänjäljet jäi eikä ollut lainkaan liukasta. Kuu loisti vielä korkealla järven takana kun läksin rannasta kävelemään. Hiljalleen taivalsin reilun parin kilometrin matkan ja olin etukäteen mietityllä kalapaikalla noin varttia vaille yhdeksän eli hieman ennen auringon nousua.  Paikalla oli vanhoja avantoja, ehkä muutamaa päivää aikaisemmin pilkittyjä joten oletin olevani kalapaikalla.
Ensimmäinen avanto antoi pienen ahvenen. Semmoisen n. 50g sintin jollaisiin olin parina aikaisempana talvena tottunut. Kairailin reikiä ympäriinsä mutta tuon ensimmäisen ahvenen jälkeen ei puoleen tuntiin kuulunut tärppiäkään. Paikalla oli vettä noin kymmenen metriä ja aloin miettiä että olinko liian matalassa, joskus Kuoringan kalat on vielä tuplasti syvemmässä eli 20 metrissä. Katselin GPS laitteesta syvyyskäyriä ja läksin etenemään 10-20m välistä penkan reunaa. Kairailin reikiä muutaman kymmenen metrin välein ja heilauttelin pilkkiä muutaman kerran joka reiässä mutta kun mitään ei tapahtunut siirryin eteenpäin....kunnes yhdellä reiällä tuli kevyt hipaisu siniseen Nils Masterin tasapainoon. Jäin kyttäämään tuota reikää ja kohta sain nopeassa tahdissa 5 pienehköä ahventa. Sitten meni siimat sekaisin kun nostelin sinttejä pakkasen kylmettämin sormin 15 metrin syvyydestä. Kun siimat oli selvitetty meinasin lähteä etsimään uutta paikkaa koska alla ei tuntunut olevan isompaa kalaa. Ajattelin kuitenkin että jos meininki on sama kuin yleensä tällä järvellä niin ne ainoat isommat voi löytyä sieltä pikku sinttien seasta. Pilkki veteen eikä se aivan kerinnyt pohjaan asti kun puolikiloinen ahven tälläsi kiinni. Nostin kalan jäälle sätkimään ja hätäisesti tungin pilkkiä takaisin avantoon. En välittänyt oliko siimassa sotkuja vai ei....toinen iso ahven iski heti perään..ja kolmas.....ja neljäs.

Lähistöllä näkyi verkkomiehiä pyydyksiään kokemassa enkä halunnut että tulevat "häiritsemään" joten keräilin nopeasti kalat reppuun ja jatkoin kalastusta. Se avanto tuntui kuitenkin hiljentyneen joten porasin reiän muutaman metrin päähän. Siitä jatkui kalantulo ja aina kun reikä oli antanut muutaman ison ahvenen ja syönti hiljeni kairasin uutta reikää ja muutama kala per reikä tahdilla reppu alkoi täyttyä. Huippusyöntiä kesti ehkä hieman reilun tunnin ajan. Puolen päivän aikoihin oli hiljaisempaa. Yritin siinä kalan syönnin tauottua itse syödä eväät pois mutta leivät oli niin umpijäässä ettei oikein maistunut, makkarasiivujen pinnallakin on oli jäähilettä...hörpin vähän kahvia ja söin suklaata ja jatkoin kalstusta. Noin kello yhden aikaan alkoi jo aiemmin hiljentynyt avanto antamaan uudestaan kalaa, ei mitään kovin isoja, mutta kuitenkin kookkaampia kuin mitä yleensä pilkkiahvenen koko tahtoo olla.  Senkin reiän viereen kertyi kasa ahvenia jotka nostelin reppuun.

Katselin täyttä reppua ja kokeilin miltä se tuntuu selässä. Aika saatanan painavalta, mietin....olin lukenut erälehdestä juttua meripilkkijöistä jotka kiskovat hullun kiilto silmissä kalaa niin paljon etteivät saa niitä rantaan asti kannettua joten ajattelin että taidanpa tyytyä tähän kun vielä olkapääkin on reistaillut ja tuossakin määrässä olisi kivasti raahaamista.
Heiluttelin siinä vielä pilkkiä puolihuolimattomasti kun yhtäkkiä vavassa tuntui kunnon tempaisu. Vaistomaisesti riuhtaisin vastaiskun ja tunsin että nyt ei siiman päässä ollut mikään parin sadan gramman perusahven. Metri metriltä lapoin siimaa jäälle ja tunsin kun kala potki vastaan, hieman kalan menoa rauhoitti syvä vesi ja siitä johtuva paineen vaihdos mutta isolta tämä kala tuntui. Viimein kala oli avannon alla ja yritin ottaa sen ylös mahdollisimman varovasti ettei tasapainon vapaa koukku tarttuisi avannon reunaan. Ei tarttunut mutta kala veti itsensä mutkalle avantoon ja jäi siihen jumiin. Yritin nähdä että onko kala niin hyvin kiinni pilkissä että sen uskaltaa vetää siimasta jäälle mutta sitten tein noin sekunnin sadasosan aikana päätöksen että "vitut pakkasesta" ja tungin käden kyynärpäätä myöten avantoon ja nostin ahvenen nauttimaan raikkaasta talvisäästä! Ei se mikään jättiläinen ollut mutta oma ennätys. 40cm ja 820g. Normaalisti tuon pituinen ahven voi olla kilonkin painoinen mutta tämän päivän saaliissa oli melko hoikkia kaloja. Olisiko syynä kalojen käyttämä ravinto, ne olivat syöneet pohjasta katkoja eikä mässäilleet kalaravinnolla.

Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut jäädä kyttäilemään paikalle pidemmäksi aikaa mutta koska nälkä alkoi vaivata ja varpaita kylmi ja sormetkin oli välillä tunnottomat niin pakkasin loput kalat reppuun, löin repun selkään ja kairan olalle ja käänsin kumikenkien kärjet kohti autorantaa.  Kotona punnitsin kalat. Yhteensä saalista oli 10kg. 10 suurinta ahventa painoivat yhteensä 4,7 kg. Tuon ennätyskalan lisäksi yli puolen kilon kaloja oli 3 kpl, päivän toiseksi komein painoi 580.Olen joskus aikaisemminkin pilkkinyt kympin pusseja kalaa mutta silloin kalan koko on ollut muutaman kymmenen gramman luokkaa ja kappalemäärä on laskettu useissa sadoissa. Lisäksi niiden pilkkimiseen on käytetty koko pitkä kevätpäivä, tällä kertaa ei monta tuntia tuhlautunut repun täyttöön.

Pilkin koko päivän sinisellä 7cm Nilsun tasurilla. Kalat otti välillä tasapainon alla roikkuneeseen värikoukkuun ja välillä koko tasuri oli syvällä ahvenen kurkussa. Isommalla pilkillä kalantulo olisi voinut olla nopeampaa mutta en jaksanut vaihdella kun tuohon yhteen otti niin hyvin. Ja vähän vielä vierastan kaikkein suurimpia tasapainoja kun vasta olen aloittelija näissä touhuissa ja tottunut aiemmin pilkkimään vain muutaman sentin karvapyrstötasureilla matalissa vesissä. Kaloja irtoili jonkun verran mutta siihen en osaa tarkkaa syytä sanoa. Muutama tosi hyvä kala irtosi heti aamusta ja silloin vähän harmitti mutta kun niitä isojakin alkoi nousta tasaiseen tahtiin jäälle niin ne muutamat karkuun päässeet ei enää jaksanu mielessä kummitella. Joskus kalat on huonosti kiinni vaikka pilkissä ei olisi mitään vikaa, tällä kertaa ehkä suurelle ahvenelle värikoukku oli liian pienikitainen ja se ei tarttunut kunnolla ison ahvenen luiseen leukaan. Osaltaan irtoamiseen vaikutti kylmä sää joka pakotti pilkkimään osan ajasta hanskat kädessä ja se se on vihonviimeistä hommaa kun ei oo koko touhuun kunnon tuntumaa.

Sunnuntaina suunnistin samoille paikoille mutta tuloksena oli enää 15 hyvää filekalaa jotka painoivat 3kg + jonkun verran ihan pientä sinttiä. Normaalisti siis huippusaalis sekin mutta edellisen päivän mättöjuhliin verrattuna jäi vähän vaisuksi. Reikiä olisi pitänyt vääntää sunnuntaina paljon enemmän mutta kaira taitaa olla tylsä tai sitten on miehessä vika kun tuntui niin raskaalta kairailu. Sunnuntain kaloista ei oo kuvamateriaalia kun kamera hyytyi pakkasessa.

Ensi viikonloppuna ei pitäisi olla ihan yhtä kova pakkanen joten tarkoitus olisi vielä kerran käydä tuo paikka kokeilemassa ja sitten ehkä siirtyä muualle yrittämään. Vaikea vaan keksiä paikkaa jonne kiinnostaisi suunnata sinttejä yrittämään tuollaisen saaliin jälkeen jollaisesta ei oo tämmönen amatöörikalastaja aiemmin nähnyt edes märkiä unia!

Saalista

Lauantain top10 siinä vaiheessa kun suurin kala uiskenteli vielä omassa elementissään

the Ahven!

Perinteinen tiskipöytäkuva

Kuvassa etualalla olevan kalan suussa näkyy kuinka uimarakko työntyy paineen muutoksen vaikutuksesta kalan suuhun....voi vaan miettiä että mitä niille kaloille tapahtuu jotka irtoavat pilkistä avannon alla....