perjantai 2. elokuuta 2019

Herajärven kierros 60km


Joo tosiaan tuli kierrettyä Kolilla tuo Herajärven kierros joka koostuu joko 35km pituisesta pohjoispään kierrosta tai 30km eteläpään kierrosta tai sit n. 60km jos kiertää koko paskan kerralla. No minähän päätin kiertää koko paskan kerralla. Alunperin piti toteuttaa reissu kolmen yön taktiikalla. Lähdin kolilta maanantaina 15:30 kävelemään kohti Ryläystä jonne on n. 8km matka. Reitin alkupää kulki Mäkränahon ja Ikolanahon kautta suhteellisen helppokulkuisia polkuja pitkin ja matka taittui nopeasti mutta lähellä Ryläystä maasto muuttui todella vaativaksi ja välillä piti katsoa että mihin vittuun se polku hävisi kun edessä oli vaan pelkkää kivikkoa.






No Ryläyksen kodalla olin joskus kuuden jälkeen illalla ja mietin että valoisaa aikaa on noin nelisen tuntia jäljellä joten jatkan matkaa 10km kiviniemeen enkä jää yöksi Ryläykselle kuten alunperin oli suunnitelmissa. Ryläyksellä pidin vain pienen evästauon napostelemalla pähkinöitä ja ottamalla uudehkot särmä-hyppymaiharit hetkeksi pois että jalat tuulettui. Siinä vaiheessa kengät tuntui vielä hyviltä kävellä.

Ryläyksen kodan jälkeen muutaman sadan metrin päässä on varsinainen "ryläys" eli kiviputous jossa voi liikkua omalla vastuulla. Koitin kuvailla jotain siinä kun järjestelmäkamera tuli reppuun otettua mutta en viittiny kovin pitkäksi aikaa jäädä räpsimään. Lisäksi jätin painavan jalustan pois matkasta ja kuvat ei oikein omaa silmää miellyttäny kun taivas ylivalottui koko ajan. Olin 20v sitten lukioaikaan käynyt samalla paikalla ja muistelin lähellä olevan jonkun näkötornin. Kohta löysinkin viitan mikä näytti että näkötorni 0,6km. Mietin että jaksanko kävellä ylimääräisiä metrejä mutta sit aattelin että pitää käydä ottamassa kuvia tornista. Tornipa oli kuitenkin melkonen antikliimaksi. Varmaan rakennettu joskus kun puut on ollu pienempiä mutta nykyään se on käymisen arvonen paikka lähinnä semmosille jotka haluaa tuijotella kuusenlatvoja. Vettä näkyy vähän jostain puiden latvojen välistä mutta sitä näkyy kyllä muuallakin eli tuon voi skipata ihan suosiolla.




Matka jatkui melko vaihtelevia polkuja Ryläykseltä eteenpäin. Kilometritolkulla oli nousuja ja laskuja mutta ei niin rankkoja kuin Ryläyksellä. Jossain vaiheessa saavuttiin maantielle ja muistelin että kohta ollaan kiviniemessä mutta vitunpaskat. Edessä oli vielä yksi vaellusreitin rankimmista nousuista, Kolinvaara. Välillä piti melkein laittaa neliveto päälle kun tuntui että mennään ihan pystysuoraa seinämää ylös. Tuon ois voinu kiertää tien kautta mutta en vielä tässä vaiheessa halunnu huijata.

Illalla noin vartin yli kymmenen hämärän laskeutuessa saavuin Kiviniemeen. Siinä olis ollu mahdollista saunoa mutta saunaan meni joku toinen porukka justiinsa joten ite pystytin vaan teltan ja söin vähän kuivia eväitä ja rupesin nukkumaan. En edes kahveja keittänyt kun tuuli oli rannan nuotiopaikalla niin kova ja edellisen porukan jäljiltä tulet oli päässy sammumaan. Kiviniemessä on myös maatila jossa on majoitusta sekä umpinainen laavu rannassa joten ilman telttaakin pystyy vaeltamaan.

Toisen päivän aamuna olo oli kohtalaisen pirteä eikä jalatkaan ollu vielä paskana. Tulipaikoilla ja laavulla oli sen verran porukkaa että en survonut itseäni sekaan vaan söin keksiä ja suklaata aamupalaksi ja join vettä. Päätin kävellä n. 5km matkan Ahvenlammen autiotuvalle ja syödä siellä paremmin. Minun kanssa suunnilleen samaa vauhtia edellä käveli kolmen itseäni hieman nuoremman miehen porukka. Pysähtelin aina samaan aikaan tauoille kun hekin. Ennen Ahvenlampea oli yksi todella raskas nousu mutta muuten maasto oli helpompaa kuin edellisenä päivänä. Jäin vähän toisesta porukasta jälkeen ja kun saavuin Ahvenlammelle niin he olivat lähdössä...eivät muuta kuin kirjoittivat jotain vieraskirjaan ja jatkoivat matkaa etäläpäähän. Itse tein rantaan nuotion ja keitin vettä josta valmistin murukahvilla höystettyä kaakaota sekä pasta (lue:paska) carbonaran.












Huonon mutta vaatimattoman aterian syötyäni kävin paskalla ja olin lähdössä kävelemään kun vettä alkoi tulla taivaan täydeltä. Laitoin rinkkaan sadesuojan ja itseni päälle vedin varustelekan sadeviitan. Vittu se sadeviitta päällä käveleminenhän oli sitten yhtä helvettiä kun tuulen voimakkuus oli jotain 10m/s ja se repi sitä perkeleen viittaa että jossain vaiheessa kyllästyin ja revin sen pois päältä ja tungin johonki rinkan kiinnikkeeseen.

Toinen jalka alkoi osoittaa kipeytymisen merkkejä. Tässä vaiheessa vasen jalka. Akillesjänteeseen alkoi koskemaan mutta se korjautui kun kiristin kengän nauhat niin tiukalle kuin pystyin. Matka jatkui. Oli melko jyrkkiä nousuja ja laskuja. Melko tavallista suomalaista metsämaisemaa eli kivikkoa, risukkoa, koivikkoa, heinikkoa ym. paskaa mikä ei tämmöstä ikänsä luonnossa liikkunutta juuri sykähdytä. Ainakaan rankkasateessa. Enempi vitutti mutta painoin sisulla eteenpäin. Muutaman kilometrin päässä oli eteläpään laavu jossa kiristelin ja löysäilin kenkiä sen mukaan mikä tuntui parhaimmalta.




Alunperin olin suunnitellut siis että olisin matkalla kolme yötä mutta nyt oli suunnitelma jostain vitun syystä (siitä ekan päivän pitkästä matkasta johtuen varmaan) muuttunut kahdeksi yöksi. Tarkoitus oli kävellä vielä eteläpään laavulta 13km matka Rykiniemeen Pielisen rannalle mutta ihan sinne en päässyt. 7km matkan Eteläpäästä Suopellolle taivalsin ihan vitun kuolleena. Molempien jalkojen akillesjänteisiin sattui ja oikean jalan kenkää ei voinut kiristää kovin paljoa koska sitten sattui vitusti jalkapöydän luihin. Vettä tuli kuin esterin persereiän vitusta ja vaatteet oli ihan märät. Päällä oli joku tekninen kerraston paita ja sen päällä joku laadukas tokmannilta ostettu 6 euron neulepaita ja jalassa retkeilyhousut. Olin märkä kuin uitettu koira. Kengissä tursusi vesi. Katselin välillä karttaa joka kastui ihan muhjuksi ja välillä puhelimen maastokarttaa ja arvioin etäisyyksiä. Tuntui että se vitun suopellon laavu ei tule ikinä. No sieltähän se sitten vihdoin näky mutta nepä kolme tyyppiä (ei millään pahalla heitä kohtaan) olivat vallanneet laavun vaikka heidänkin piti kävellä Rykiniemeen tai jopa pidemmälle. Tyypit siinä naukkaili hymyssä suin 30 vuotiasta Ballantines viskiä (ehkä n. 250e pullo) viskilaseista. Saatana puinen lahjapakkaus viskiä ja lasit. Ei paljo naurattanu kun en mahtunu kunnolla edes sateen suojaan  laavun lipan alle. Läksin siitä pystyttämään sit telttaa pellon reunaan ja yksi tyypeistä tuli sanomaan että heilläkin on tarkoitus pystyttää teltta että voin vapaasti yöpyä laavussa kunhan saavat tavarat kerättyä.
Pystytin kuitenkin teltan ja yritin saada tavarat sateensuojaan teltan alle vaikka siinä on tilaa aika minimaalisesti (teltta on suunnilleen samankokoinen kun ruumispussi mihin CSI-sarjassa ruumiit pakataan kun ne on ensin tutkittu hyvin rikospaikalla). Puhalsin ilmapatjan ja purin makuupussin ja riisuin vaatteet ja menin makuupussiin. Nukahdin muutamaksi tunniksi ja kun heräsin ulkona oli jo hämärää. Hipsin ilman kenkiä laavulle ja virittelin tulet ja sain kuivattua vaatteita (en kenkiä). Ruokaa en voinut valmistaa koska vettä oli niin vähän että piti varata kaikki juomavedeksi. Söin pähkinöitä ja kuivattua tonnikalaa kuivana ja sekoitin hieman murukahvia kylmään veteen ettei kofeiinin puutos ala särkemään päätä. Kun olin saanut housut ja paidan ja sukat kuiviksi menin takaisin telttaan ja nukuin aamuun asti.





Aamulla sade oli loppunut. Kuivasin telttaa ulkoa ja sisältä (kondensio) että sain pakkailtua sen ja muut tavarat rinkkaan suht kuivana. Toinen porukka oli tekemässä lähtöä ja heillä oli hieman lyhempi matka jäljellä koska eivät aivan kolille asti olleet menossa. Epäilivät minun jaksamista ja minä sanoin pärjääväni mutta kerroin kyllä että olen valmis viettämään yhden lisäyön reissulla jos tarve vaatii. Aamupala ei taas ollu kummoinen...snickers, välipalakeksi, kourallinen pähkinöitä ja vähän vettä. Vaatteet päälle, märät kengät jalkaan ja rinkka selkään. Kävelin ehkä 100m kun huomasin että jalat on ihan VITUN kipeät. Ei jumalauta saatana. Nyt sattui enempi vasempaan jalkaan. Jalkapöydän luihin ja akillesjänteeseen. Otin rinkasta varasukat ja leikkasin yhden sukan puukolla pienempiin osiin ja yritin niistä saada kengän kantapuolelle jotain pehmikettä. Vähän matkaa aina pääsin etenemään ja sitten huilasin kun sattui liikaa...vaikka pahimmalta tuntui aina tauon jälkeen liikkeelle lähtö.

Rykiniemi joka oli edellisen illan tavoite ei ole aivan reitillä vaan siitä tulee n. 500m poikkema joten siellä en edes käynyt. Hieman ennen Rykiniemeä on Herajoessa kahlaamo joka ylitetään vaijerin avulla. Tässä vaiheessa olin kävellyt n. 5-6km joten päätin pitää kahlaamolla ruokatauon. Otin joesta vettä ja keitin risukeittimellä kaakaota sekä valmistin jonkun chili-riisi annoksen. Ruoka oli maistuvaa ja antoi vähän voimia. Sitten kengät pois ja kahlaamaan. Kylmä vesi teki hyvää kipeille jaloille. Kahlaaminen oli helppoa koska vesi oli matalalla. Vesi ei ulottunut edes polveen asti vaikka pahimmillaan siinä voi joutua kevättulvilla menemään munia myöten. Jos selässä ei olisi ollut 15kg rinkkaa olisin varmaan hyppinyt kiviä pitkin joen yli mutta nyt en uskaltanut. Joen toisella puolella täytin juomapullot varmuuden vuoksi filtterin avulla vaikka vesi näytti sellaisenaankin juomakelpoiselta.






Jalat tuntui kahlaamisen jälkeen ihan vitun kummallisilta. Vasen jalka tuntui siltä kuin se olisi turvonnut eikä kenkä mahtuisi enää kunnolla jalkaan. Oikean jalan kipu paheni ja jouduin pitämään kenkää aika löysällä. Jatkoin eteenpäin n. 3km Vesivaaralle. Nousua oli paljon mutta polut ei olleet kovin kivikkoisia joten matka jatkui kohtalaista vauhtia. Vesivaaralta avautui reitin parhaita maisemia Herajärvelle päin. Jaksoin kaivaa ihan kameran repusta ja ottaa muutaman kuvan.






Tästä matkaa Kolille päätepisteeseen olisi ollut ehkä 10 km ja se olisi ollut käveltävissä saman päivän aikana mutta jossain vaiheessa sitten jalkakipu alkoi olla ihan sietämätön. Vasen jalka turposi jotenkin tunnottomaksi sen kahlaamisen jälkeen ja se oli aivan kuin puutunut joten se ei paljo vaivannut mutta oikean jalan akillesjänne oli niin paskana että en päässyt kunnolla eteenpäin kun muutaman metrin kerrallaan. Jossain vaiheessa otin kengän pois jalasta ja kävelin ilman toista kenkää. Huomasin että se toimi. Akillesjänteeseen sattui vain siksi kun kengän takaosa hankasi siihen. Iho ei ollut rikki mutta uutuuttaan jäykän nahkakengän muoto oli painanut sitä n. 50km kilometrin ajan aika pahasti.
Tällä hetkellä kuljin jo reitin pohjoispäätä  ja vastaan tuli jos jonkunnäköstä norjalaista ja aasialaista ja muuta hiihtäjää. Pohjoispää on siis suositumpi rengaslenkki. Yritin näytellä kovin iloista ja hymyilin ja tervehdin kaikkia vaikka teki mieli sanoo että voisko joku vaikka tyrkätä minut alas tuosta jyrkänteeltä tai lyödä kivellä hengiltä niin pääsis tästäkin helvetistä.

Välille sattui vanhoja ahomaisemia joita pidetään kunnossa niiton ja kulottamisen avulla












Kolille oli vielä n. 6km matka kun en pystyny kävelemään enää metriäkään. En kengän kanssa enkä ilman kenkää. Löyty nuotiopaikka jossa oli kyltti että "leiriytyminen kielletty". Mietin että hyvä juttu. Jos leiriydin tähän niin ehkä poliisit tulee ja vie minut putkaan. Tuo paikka oli sen verran lähellä tietä (n. 0,5km) että se on varmaan varattu päiväretkeilyyn ja siks se halutaan pitää teltoista vapaana. Telttapaikkoja on muutenkin reitillä tarpeeksi. Nyt oli kuitenkin hätätilanne ja pystytin pienen ja kapean teltan johonkin kuusien väliin. Juurakko vähän painoi selkää kun testasin ilmapatjan kanssa mutta en antanu haitata. Tein vielä tulet ja keitin riisi-tonnikala mössöä iltapalaksi ja pesin hampaat ekaa kertaa reissussa vaikka vesi alkoi olla lopussa. Puut tuolla nuotipaikalla oli semmosta vitun hapanutta lonttosta että joku oli jo polttanu osan penkeistäkin. Ihme jos jotain olis haitannu että vietin siinä yön.








Aamulla heräsin kuuden aikaan kohtalaisen levänneenä. Kävin paskalla paskahuussissa jonka satuin huomaamaan jostain puiden välistä ja tässä vaiheessa jalkoihin ei sattunu juuri yhtään mutta kun pakkasin kamat rinkkaan ja läksin kävelemään niin taas sattu molempiin jalkoihin ihan kyrpänä. Vittu että vitutti. 6km oli matkaa ja mietin että soitanko taksin hakemaan. Olin nimittäin netistä lukenut että en olis ensimmäinen joka soittaa taksin kun loppuu voimat.

No kohta pääsin tielle ja katselin karttaa. Edessä oli yksi vaativimpia osuuksia eli Mäkrävaaralle nousu. En olis selvinny siitä mitenkään joten jouduin kiertämään sen. Säilyyhän se vaara siellä jos toisen kerran menee paremmilla kengillä. Matka ei lyhentynyt (ehkä jopa piteni) mutta pystyin kävelemään tietä pitkin, ensin Ikolanahoon ja siitä Mäkränahoon...eli samoja maisemia joita jo reissun alussa kuljin. Välillä kävelin hiekkatietä ilman toista kenkää ja välillä kengän kanssa. Yritin kiristää kengät äärimmilleen ja välillä löysäsin. Jossain vaiheessa keksin ratkaisuksi ylimääräisen sukan jonka myttysin oikean jalan kantapään alle jolloin jalka nousi hieman ylemmäksi eikä kenkä hangannut akillisjännettä niin pahasti ja pääsin aamulla n. klo10 aikoihin Ukko-kolin parkkipaikalle. Auton romukin lähti käyntiin kun olin muistanut irrottaa akusta piuhan ettei se ollu tyhjentyny. Ajelin kolinportille jossa vetäsin sämpyläkahvit ja siitä ajelin n. 70km matkan kotiin. Kotona odotti iloinen yllätys kun jääkaapissa oli 5kpl Puntalasta jääneitä kaljoja.

Purin rinkan, laitoin varusteet kuivamaan, kävin suihkussa ja avasin kaleksin. AAAAAH!





ps. seuraavana päivänä huomasin miten turvoksissa oikeen jalan akillesjänne on eli se on varmaan tulehtunu :(


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti