lauantai 25. helmikuuta 2012

Pöllänniemessä taas

Oli lämpötila pari astetta plussalla eilen joten pakkanen oli sitten kovettanut lumen pintaa sen verran että pukinlahdelle olisi ollut turhan raskasta kävellä joten kairailin reikiä ihan siinä pudotuspaikan lähistöllä. Tällä kertaa isompaa ahventa ei löytyny, n. 50 kpl pientä sinttiä sekä yksi lahna ja melkoisena yllätyksenä kolme haukea. Yleensä ei ahvenpilkillä tule hauet ylös mutta eipä nuo mitään isoja olleet ja kaksi sentään sattui ottamaan tasapainoon.  Hauen pilkintää pitäs yrittää tänä keväänä kokeilla ihan tosissaan vaikka voihan se olla niin ettei nykäsekään sillon kun on oikeet välineet ja yrittää paneutua hommaan viimeisen päälle.

tämmöstä tänään

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Auringonottoa särkijärvellä

Viikonloppuna oli ollu pilkkikisat Särkijärvellä ja saalispusseissa oli ollut useita puolen kilon kaloja joten vapaapäivän päätin käyttää niitä körmyjä härnäämällä. Melkein voi sanoo että turha reissu koska isompaa kalaa ei juurikaan kuulunut ja sitä pientä silppua olisi tullut lähempääkin. Turha ajella 40km näillä bensan hinnoilla onkimaan kukkokaloja. Ihan loppupäivästä iski yksi vähän parempi ja muutama raskaamman tuntuinen irtosi. Tosin ne saattoi olla särkiä jotka kyllä oli ihan hyvän kokoisia. Kokonaissaalis 4250g josta varmasti pari kiloa särkeä vaikka särkiä ei ollut kuin 10 kpl. Ilma oli kyllä mahtava, vaikka pakkasta oli sen verran että avannot jäätyivät melko nopeasti aurinko kuitenkin lämmitti niin että pilkkimään pystyi avokäsin ja naamaakin alkoi hieman kuumottamaan. Huonoon kalantuloon saattoi olla syynä alkuviikosta jäälle satanut lumi joka myös teki kävelemisestä melko tuskaista....juuri kun kelit jäillä oli parantuneet.

laadukas kännykkäkuva päivän suurimmasta, n. 200g ahvenesta

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kauheessa tuulessa Viinijärvellä

Tänään oli kyllä semmonen myräkkä (ja pakkasta 10) että ei ois pitäny aamulla herätä ollenkaan vaan vetää peittoo korville ja olla välittämättä kun tuuli viheltää nurkissa. No myöhäiseksihän se meni herääminen ja olin Viinijärvellä joskus kymmenen jälkeen. Jotain lampea ois voinu kokeilla ettei aina kiertele samoja mestoja mutta kun ei tiedä mihin auton survoo parkkiin niin käydään sitten siellä minne ainakin pääsee kohtuu helposti. Ja eilisen nihkeen saliin jälkeen teki mieli vaan kiskoo jotain kalaa jäälle. Ehkä parisataa metrii autolta taas samoilla ottipaikoilla ja pariin tuntiin 98 ahventa ja 13 särkee painoltaan 3624g. Pilkkinä käytin tällä kertaa ihan mielenkiinnosta Väre-wolframia joka menee pohjaan kuin syvyyspommi. Kun kala on otillaan ei pilkin uintiliikkeellä ole suurta merkitystä joten tuommoisella nopealla ja painavalla pilkillä kaloja saa kiskottua ihan eri tahtiin kuin sivulle leijaavalla tai hiljalleen alaspäin värisevällä mallilla. Ilma ei haitannu pilkkimistä kun oli tarpeeks vaatetta päällä mutta kovin etäs ei jaksanu lähtee kaloja etsimään kun kovimmissa puhureissa meinas tuuli heittää koko äijän pitkin jään pintaa. Pääasia että sai taas raitista ilmaa :)  Keskiviikkona ois koulusta vapaapäivä ja pakkasten on ennustettu laskevan lähelle nollaa joten uutta raporttia pilkkijäiltä odotettavissa pikapuoliin :D

näitä ois voinu vetää vaikka 10 kiloo...

lauantai 18. helmikuuta 2012

Onkisalmi (Liperi)

Oli melko tuulinen aamu ja pakkasta noin 10 astetta. Mietin että lähtiskö kuoringalle vai pöllänniemeen vai mihin hittoon sitä menis siimoja liottamaan mutta nyt kuitenkin päädyin ajelemaan liperiin päin. Onkisalmelta on joskus tullut isoja ahvenia ja muistelen että oli melko helppo paikka löytää ainakin jonkun kokoista kalaa mutta tällä kertaa oli toinen ääni kellossa. Pari tuntia kairailin ihan ilman havaintoa kaloista ja sitten yhdestä reiästä tuli 5 kalaa putkeen ja sitten hiljeni täysin vaikka kairasin kuin hullu ympäriinsä. Pois kävellessä kokeilin vielä tuosta ottireiästä ja sain toiset 5 kappaletta mutta siihen se sitten jäikin. Kalat ei olleet ihan pienintä sinttiä mutta ei niitä jaksanut kotiin asti lähteä kantamaan joten tungin pari hengissä olevaa avantoon ja loput jätin korpille joka lähistöllä kyttäili tilannetta. Vaikka keli oli tuulinen ei kylmä päässyt yllättämään koska käveltyä tuli useampi kilometri ja reikiä kairasin kymmeniä. Ilma oli muuten nätti ja kohta joutunee aurinkolasikauppaan että kärsii jäällä olla yleensä silmät auki :)

uskomaton ottipaikka

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Heposelkä, Pöllänniemi

Kuoringalle oli alunperin tarkotus mennä tänään mutta aamulla vähän venähti herääminen ja kun en ollu pitkään aikaan kuullu mitään saalistietoja siltä suunnalta niin painoin vaan kaasua Kuoringan kohdalla ja jatkoin matkaa Pöllänniemeen. Eilen kuulin vinkin että siellä on nyt sen verran iso ahven syönnillään että ei ohuilla siimoilla kannata pilkkiä ollenkaan :)

No ihan huikeita saaliita ei tullut, en tiedä olinko edes oikeilla paikoillakaan kun yritin aamulla seurailla jälkiä ja etsiä reikärykelmiä joissa eilen mahdollisesti olisi kalaa kiskottu. Pientä ahventa olisi saanut varmasti taas melkein mistä vaan mutta isompi oli todella nihkeällä syönnillä. Pelkkiä varovaisia hipaisuja ja irti päässeitä kaloja. Sentään mormyskaan iski talven suurin pilkkiahven (462g) ja aiheutti pienoisen paniikin kun ei meinannut millään tulla avantoon 0,12 siimalla :)

Keli oli jäällä huono ihan erilainen esim. Viinijärveen verrattuna. Yleensä kohvajää kesti mutta missä ei kestänyt niin sai kahlata melkein polvia myöten lumessa ja sohjossa. Kaiken lisäksi lumen alla oli piilossa vanhoja avantoja jotka ei suinkaan ollut jäätynyt umpeen vaan laajentuneet isommiksi ja kevättä kohti varmasti alkaa jäässä olla miehen mentäviä reikiä. Pakkasta oli n. 10 astetta ja tuuli teki ilmasta aika jäätävän.

Lähistöllä pilkitteli ilmeisesti venäläinen mies koska hän ei sanakaan puhunut vaan käsiä levittelemällä näytti että oli iso hauki katkonut siimat. Vajaa kiloinen hauenpulikka sillä oli pussissa, välineet oli kyllä sen mukaiset ettei pientä sinttiä oltu lähdetty pyytämäänkään.

Sekalaista saalista

Päivän (ja talven) suurin 462g

Uusi laji, luultavasti pasuri

lauantai 11. helmikuuta 2012

Viinijärvi (Keretinlahti)

Tiesin että isompaa ahventa on melko turha odottaa mutta kun aamulla oli vielä kohtalainen pakkaen (-18) niin en viitsinyt suunnitella reissua kauemmaksi. Eikä tuota isoa kalaa ole tullut sen enempää vaikka olisin edempänä käynytkin. Noin 5,5-6 kg kalaa (5 kg vaaka näytti erroria) ja kappaleita muutamaa vaille 200 eli siitä voi jokainen laskutaitoinen päätellä keskikoon. Kala söi tapsipilkkiin ihan hulluna ja olisin varmasti saanut vieläkin enemmän kalaa jos olisin tarvinnut ja panostanut hommaan. Jos kyseessä olisi kilpapilkintä pitäisi ainakin käyttää painavampia pilkkejä että kalojen saanti nopeutuisi. Muuten en ymmärrä miten jossain 4 tunnin kisoissa äijät kiskoo yli 10 kilon pusseja. Yritin myös syvemmältä josta viime keväänä sain joitain puolen kilon ahvenia mutta tuntui että yli 10 metrissä oli kala vieläkin pienempää. Tasapainopilkkiä heiluttelin mutta siihenkin iski vain jokunen pienempi sintti.

Muuten keli aika hyvä, pakkanen lauhtui lähelle kymmentä astetta. Keli oli jäällä parantunut, erillistä kohvajäätä ei ollu ja lumikaan ei haitannut kävelyä. Huomenna jos jaksaa sijottaa viimeset pennoset bensaan vois käydä testaamassa Kuoringan. Siellä voi olla tyytyväinen jos muutaman kappaleen saisi, mutta koko voikin olla sitten ihan toista luokkaa.

kappalemäärää riittää, seassa pari pannulle pantavaa


tasapainokaan ei kasvattanut kalan kokoa, pitää hommata isompia tasureita