tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kesäkauden kuulumisia

Ei oo jaksanu taas blogia päivitellä, oikeestaan siitä syystä että talvikauden lopetusreissut ei tarjonnu mitään ihmeellistä ja kesäkauden reissut on semmosia tunnin-parin käyntejä tuossa joella ja siitä aina mukaan muutama ruokakuha tai munat pataan. Siinäpä se. Toukokuun alusta asti kävin säännöllisesti joella viskomassa mutta mitään kylkilahnoja ja hauenpulikoita kummempaa joesta ei tullut. Kuulin kyllä suurista, 3-5kg kuhista juttua mutta omat jigit ei kelvannu, ei sitten millään. Taisipa olla jo toukokuun viimeinen päivä kun sain yhtenä iltana 4 kpl mitallisia kuhia ja siitä sitten vähitellen syönti piristyi. Tai oikeastaan sitkeällä yrittämisellä kaloja on tullut 32kpl joista alamittaisia (alle 42cm) on ollut vain pari kappaletta.

Paras reissu oli viikko sitten lauantaina kun sain nopeasti 7 kpl mittakuhia ja luultavasti tein tuolla jonkunlaisen epävirallisen ennätyksen kun päivän kuusi ensimmäistä heittoa antoi neljä kalaa. Seuraavana päivänä sain 6kpl ja sitä seuraavana neljä eli kalat on tullut aika satunnaisesti isompina "satseina" kun sitten on taas saanut viskoa jigiä tuntitolkulla saamatta muuta kuin pohjatärppejä.

Parasta jigiväriä ei taas osaa sanoa, toiset kehuu ruskeaa jolla itse en ole vielä saanut mitään. Itsellä on parhaiten pyytänyt perus salakkaväri, kokokeltainen ja sininen hileväri.

Haukea tuli myös kalastettua yhtenä viikonloppuna toukokuun puolenvälin paikkeilla. Yhden viikonlopun aikana niitä tuli kolmisenkymmentä kappaletta mutta koko oli melko vaatimatonta, suurinkin jäi reilusti alle kolmeen kiloon. Kevät oli aikaisessa ja kuulin että suurempi hauki oli jo tankannut itsensä turvoksiin muutamaa päivää aikaisemmin kun itse olin paikalla mutta kyllä erään puron suusta jossa särki oli kudulla tuli taas kalaa perinteisellä "kala per heitto" taktiikalla.

Niin ja tulihan sitä jo hieman ahventakin kalastettua pienillä jigeillä ja liitseillä metsälammista toukokuun puolella. Muutamia savupönttöön kelpaavia sieltä löytyi, pari suurinta oli hieman reiluja 400 grammaisia.

Suurahventen makuun suurille järville ei oo vielä päässyt kun itsellä ei ole edelleenkään venettä ja kaverikin on venettä vaihtamassa joten ei oo muuta mahdollisuutta kuin rannalta kalastella mutta hyvä että jotain kalaa on tullut näinkin.


 Tässäpä näitä tämän kauden saaliita, ei oo tarvinnu pelkkiä perunoita keitellä ruuaksi.


Tummia ahvenia suolammesta

Tumman veden haukia

Pielisjoen kuhia

vähän erilaista jigisaalista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti