torstai 11. syyskuuta 2014

Jaksaskohan tätä päivittää...

Ei oo jaksanu kirjotella blogiin mitään moneen kuukauteen. Kesällä vähän jarruttelin tuota kuhareissujen raportointia kun kalaa tuli hyvin ja aattelin ettei täällä viiti jokaista kalareissua mainostaa muuten alkaa olla vähän liikaa tungosta kalapaikoilla. Kuhia siis tuli kesän aikana n. 80kpl joista suunnilleen puolet ylsi 45cm mittaan. Tuon ison kuhan jälkeen sain vielä toisen samanlaisen 75 cm ja 4,1kg kalan ja muutaman muun yli 2kg kalan. Heinäkuussa kuhan tulo selvästi hiipui ainakin rannalta kalastellessa joten reissut myös harveni ja nythän tuolla joella on rauhoitus joten ei oo mitään asiaa kalalle.

Ahvenen kalastus on ollu helvetin hankalaa tänä kesänä. Muutamat reissut on kyllä antanu ruokakalat mutta ei mitään huippusaaliita. Viime sunnuntaina kuitenkin satuttiin kaverin veneellä semmoselle syönnille että ei voi valittaa. Kahteen mieheen kiskottiin n. 45kg ahventa jigillä. 10 suurinta ahventa painoi 6,9kg. Facebookissa tuli paskaa niskaan kun erehdyin raportoimaan saaliista mutta voin sanoa että joka ainoa kala menee hyötykäyttöön. Iso osa jo syötykin itseni ja sukulaisten toimesta. En ymmärrä miten joku kehtaa väittää tuota ryöstökalastukseksi jos pyydän kalaa ja annan sitä ihmisille jotka eivät itse pääse kalaan. Sama kai se on pyydänkö minä kaverin kanssa ihmisille tuoretta kotimaista järvikalaa vai ostavatko he kaupasta jotain norjalaista kassilohta.

Haukea en ole kovin paljoa kalastellut mutta niitä on tullut ahventa ja kuhaa jiggaillessa välillä riesaksi asti. Suurimmat jigihauet on olleet semmosia 3-4 kg kaloja silmämääräisesti arvioituna. Soutu-uistelu ei oo tuottanu kuin kappalemäärää, joskus ei kerinny kahta bomberia laskee pyyntiin kun jo toisessa oli kala mutta yleensä hauet oli jotain 0,5-1kg.

Onkimiseen oli tarkoitus panostaa kesän aikana enemmän mutta jotenkin se syöttien kanssa säätäminen ja onkilaitteiden rakentelu yms. vähän aina tökki ja varsinkin kun en saanut ongella kuin hyvin pientä kalaa (särkeä ja salakkaa). Tosin taidotkin on vähän puutteelliset ja välineisiin pitäs panostaa enemmän. (ja on niin helvetin paljon helpompaa lähtee esim. jiggailemaan että sekin söi vähän onkireissujen määrää). Jos tuntuu että vielä ens kesänä onginta yhtään kiinnostaa niin pitää sijoittaa johonkin vähän kalliimpaan hiilikuituvapaan...ei oikein joku 8m lasikuituvapa innosta onkimaan kovin kauan kun painaa niin saatanasti.

Tarkotus ois vähän aktivoitua taas bloggailemaan kunhan järvet jäätyy.
Taas muuten tapahtu yks kalamiehen pahimmista painajaisista eli jouduin/pääsin talveks töihin eli tuleva pilkkikausikin rajoittuu pelkästään viikonloppuihin.  

Toinen yli nelosen kuha. Tämä kala pääsi takaisin veteen hyväkuntoisena..punnittiin haavissa ja laskettiin haavilla takaisin jokeen.

Savonselän ahvenia. Suurin 805g.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Jumalauta tätä kuhan määrää

Hyvä kuhaviikko. Uusi ennätyskuha 4,1kg nappasi tiistaina 10.6. keskustan perinteiseltä paikalta. Pari päivää sen jälkeen on tullu myös yritettyä kuhaa ja joka päivä on onnistunut, eilen silmämääräisesti hieman alle 2kg kala jonka päästin takaisin kun oli ihan täynnä mätiä ja lisäksi 50cm kuha jonka annoin toiselle kalamiehelle jolla ei näyttänyt olevan tapahtumia siiman päässä.

Tänään muutama tunti heittelyä keskustan tuntumassa ilman kalahavaintoja. Parin muun kalastajan näin nostavan just ja just mitalliset kalat mutta porukka hävisi joelta jo melko aikaisin kun mitään isompaa ei kuulunut. Itse jatkoin yritystä ja kun syöntiaika alkoi niin alle tunnissa sain 5 kuhaa joista kaksi oli niukasti alamittaisia...mittakaloista suurin 62cm 2,03kg.

joella sattui olemaan kalastaja jolla oli hieman tasokkaampi kamera mukana.....Valokuvaaja:Pauli Järviluoto

4,1kg/76cm   
Helvetin kovalta syönniltä 62cm ja 50cm kalat. Alkaa pikkuhiljaa pakastin täyttymään.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikon kalastelupäivitys

Ison hauen jälkeen tapahtunutta: Melkeinpä joka päivä olen tainnut käydä joella jiggailemassa ja parina päivänä myös veneestä. Saaliit on jääny kuitenkin vähän laihaksi. Viime sunnuntai-iltana oli tuuria kun oma vaatimaton jigikuhaennätys parani reilulla puolella kilolla ja on nyt niinkin hurja kuin 2,3kg. Kala otti keltaiseen kalajigiin samasta paikasta kuin iso hauki. Samana iltana tuli vielä kaksi mitan (45cm) täyttävää kuhaa ja yksi alamitta. Seuraavat päivät olikin sitten hankalia ja koko viikolla tuli enää viisi mittakalaa ja pari alamittaista. Veneestäkään ei ollut juuri apua, ahvenparvet kyllä löytyivät mutta kala ei oikein syönyt.

Olen pannut merkille mielenkiintoisen seikan; joella on kaksi selkeää syöntihetkeä, aamuviisi ja iltakuusi. Silloin tärähtää jigiin melko varmasti. Perjantaina aamulla tärähti melkein peräkkäisillä heitoilla valkoiseen kalajigiin ja lauantaiaamuna myös mutta lauantain kalat ei pysyny kiinni. Tänään kuudelta illalla tuli kovia tärppejä usealla heitolla mutta kalat ei tarttunut kiinni.... jälkeenpäin huomasin että koukku oli tylsynyt ilmeisesti pohjakosketuksessa. Lopulta epätoivoinen yritys tuotti tulosta kun siirryin Tuulaakin edestä läheiselle mattolaiturille viskelemään...perinteiseen keltaiseen toukkajigiin otti 46cm kala. Vaikka kalastajia on joella aika vähän niin epäilen että parin miehen voimin kun pommitetaan melkein samaa kohtaa alkavat kuhat häiriintyä, tuo pieni paikan vaihto saattoi olla syynä siihen että kala otti melkein heti. Pitänee jatkaa harjoituksia taas huomenna illalla. Jostain syystä en kyllästy "tyhjän pyytämiseen" vaan sen ison kuhan tärppiä jaksaa edelleen odottaa. Joelta on kuulunut huhuja karkuutetusta kymmenen kilon kuhasta joka oli ottanut täkykalaan mutta itse en jaksa kalastaa täkykalalla, mielestäni semmoinen onkiminen on liian passiivista kalastusta, siinä jää tärppikin tuntematta. En muista viime vuodesta että mihin aikaan kuhan kutu sattui mutta tänä vuonna ruuaksi ottamani kalat on kaikki ollut kutemattomia vaikka eletään jo kesäkuun yhdeksättä.


2,3kg, 64cm

Pari peruskuhaa, sitä parasta ruokakokoa.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kympit paukkuu

Ollu vähän ankee viikko kun on ollu niin kylmää ja sateista. Pari kertaa on tullu heiteltyä jigiä joella mutta saaliina vain kaksi alamittakuhaa, molemmat n. 43-44cm. Tänään oli jo vähän lämpimämpi päivä joten piti taas käydä joen rannassa kääntymässä. Oletin että kaupungilla on ruuhkaa mutta ihmiset oli kai jossain päättäjäisjuhlissa tms. kun oli niin hiljaista. Ennätin tehdä Tuulaakin laiturilta pari heittoa jigillä kunnes rupesin kävelemään laiturin viertä pitkin ja heiluttelemaan jigiä ylös alas kun tällä tekniikalla nousi useita hyviä kuhia viime kesänä. Ei menny kauan kun tuli jäätävä tälli jigiin ja samantien lähti siimaa kelalta. Vähän aikaa mietin että se jättikuha on kiinni mutta kala teki sen verran pitkiä syöksyjä että aika nopeasti päättelin että siiman päässä riehuu paremman kokonen hauki. Muutaman hyvän syöksyn kala teki ja junnasi jossain pohjan tuntumassa kun en pariin minuuttiin saanu sitä näkyville. Sitten kävi kauheen kokonen pyrstö pinnassa jolloin laji varmistui.

Olin pari päivää aikaisemmin ostanut uuden haavin motonetistä joten kalan saamiseen oli kohtalaiset mahdollisuudet, vanhaan haaviin ei olis kannattanu yrittääkään....muutama kalan syöksy, haavi alle ja kala haaviin...nostaessa katkes haavin alumiinivarsi. SAATANAN SAATANA! Kala kuitenkin kuivilla ja uudet haukienkat 10,6 kg/114cm. Edelliseen ennätykseen tuli parannusta 2,1 kg. 26 vuotta ennätin virvelillä kalastaa ennen kuin meni kympit rikki. :D
Kala oli pakko ottaa ruuaksi koska sen vapauttaminen ei niissä olosuhteissa ollut mahdollista. Melkosesti oli tuuria että kala pysyi kiinni, peruketta ei tietystikään ollut kun haukea en ollut yrittämässä, 0,12 kuitusiiman jatkeena ollut 0,30 monofiilitapsi oli melko pahasti rispaantunut mutta kesti. HUH HUH!

Seuraava kalareissu taitaa mennä ens viikon puolelle kun taas tulee asiaa haavikauppaan. Tällä kertaa ostan niin suuren haavin että siihen mahtuu vaikka tappajahai. Tuon nyt hajonneen oletin kestävän kaikki mahdolliset kalat mitä näiltä kalapaikoilta voi nostaa mutta väärässä tuli oltua. 


ps. kiitokset ravintola Tuulaakin naiselle jätesäkistä jolla kalan sai kuljetettua kotiin likaamatta autoa


perjantai 23. toukokuuta 2014

Haukikausi avattu, kuhaakin yritetty

Taas tuli hätäiltyä hauenkalastuksen kanssa ja olin totuttuun tapaan liian aikaisin kalavesillä.  15.-17.5. kalastelin pieniä järviä ja jokia ilomantsissa päin mutta hauki oli todella varovaisella syönnillä tai ei oikeastaan edes syönnillä...25 haukea kolmessa päivässä on melko nihkeä saalis kun parhaimmillaan tahti on kala per heitto. Tuollaisessa tahdissa ei tietysti ole mitään järkeä mutta vähän paremmin ois kala saanu syödä ja olla isompaa. Nyt suurin oli vain reilu parin kilon kala ja loput pienempää suljua. Niitä sai härnätä tosi kauan ottamaan, suurin osa kaloista vaati useita heittoja samaan kohtaan ja piti välillä vaihtaa viehettä. Kala saattoi seurailla lusikkaa ja vaappua mutta otti lopulta hyvin hitaasti uitettuun perhoon. Kalat jotka tuli vaapuilla otti vain räikeisiin ärsykeväreihin, luonnolliset värit ei kaloja kiinnostanut. Tuolla olis pitäny olla jonkun haukea väheksyvän lohenkalastajan seuraamassa vierestä, ne kun aina väittää että hauki on niin tyhmä kala että ottaa vaikka ruosteiseen rautanaulaan. Olisivatpahan oppinu jotain uutta tämän kalalajin käyttäytymisestä.

Epäilen että kutu oli juuri loppunut ja kylmä sää ei ollut lämmittänyt vettä tarpeeksi että hauki olisi aktivoitunut syömään (parina ensimmäisenä kalastuspäivänä ilman lämpötila oli vain muutaman asteen plussalla ja jouduin virvelöimään kynsikkäät kädessä). Otin ruokakaloiksi 8 haukea joista vain yhdellä oli mahassa osittain sulaneita särkiä. Jälkeenpäin muuten kuulin että paikalliset kalastajat ei oo saanu katiskoilla eikä verkoillakaan kalaa joten siinä mielessä oma haukisaalis on yllättävänkin hyvä!

Tällä hetkellä uskoisin hauen olevan parhaalla syönnillä koska kelit on hieman lämmennyt ja varmasti kudusta on sen verran aikaa että kalojen on jo pakko hankkia jotain ravintoa elääkseen, harmittavasti vain auto on siinä kunnossa että sillä ei uskalla kovin kauas lähteä, edellinenkin reissu jo vähän arvelutti kun ooppeli ei meinaa kiihtyä kasikympin vauhtiin ja vapisee niin että meinaa ovet tippua.

Pokkarikamera on muuten hävinny jonnekin, mutta laittelen saaliskuvia myöhemmin jos se löytyy :D

Kuhaa olen yrittäny muutaman kerran keskustan jigailupaikoilta kuluneella viikolla mutta saaliina on ollut ainoastaan yksi alamittakuha, parikilonen hauki ja kyljestä kiinni tarttunut lahna. Olen kuitenkin nähnyt toisen kalastajan saavan 1,5kg kuhan eli joitain kaloja siellä jo uiskentelee. Ehkä hieman liian aikaista kun viime vuonna ei tähän aikaan ollut tullut yhtään kuhaa mutta ilman on ollut niin lämpimiä että mieluummin viettää illat joen rannassa kuin kotona telkkarin ääressä. Venemiehet on kuulemma vetäny Höytiäiseltä yli 100 kappaleen kuhasaaliita joista aina parisenkymmentä on ollut mittakaloja mutta veneettömälle muutama mittakuha viikossa olis jo hyvä saavutus.  En osaa edes järjellä ajatella jotain sataa kuhaa että onko siinä mitään tolkkua kiskoa semmosta määrää? Ehkä on. Pitää nyt käydä kuitenkin muutamana iltana viikossa kokeilemassa kuhaa että osuu varmasti siihen parhaaseen syöntiin kun kalaa alkaa jokeen nousta.


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kuulumisia kalavesiltä

Vois laittaa tänne blogiin tilannepäivityksen että mitä kuuluu kalastusrintamalle. Eli eipä oikein mitään. Pääsiäisenä oli tarkotus lopetella pilkkikausi mutta jäät oli menny niin huonoks että eihän siitä mitään tullu. Alle kahdessa viikossa oli paksu teräsjää menny semmoseks sohjoks että parempi oli olla menemättä jäälle...tai siis meninhän minä jäälle mutta kun huomasin että ei tarvinnu edes kairaa kun kengän kannalla hankaamalla sai reiän jäähän niin päätin hipsiä kiieellä takaisin rantaan että ei mene uimahommiksi.
B-suunnitelma oli sitten kalastaa virvelillä haukia. Joku hullu kuvitelma oli mielessä että kerrankin pääsis ennen kutua pyytämään haukea mutta eipähän tuo tuottanut tulosta. Järveen laskevan puron suulla oli isompi sula jossa heittelin ja purollakin mutta ainoastaan pari varovaista hipaisua tuli vieheisiin...oon melko varma että asialla oli hauki eikä pohja.
Siitä sitten odottelin muutaman päivän ja kävin joella keskustan kuhapaikoilla jigejä jättämässä pohjaan kun joku jo netissä väittää että kuha syö jigiin. Ei ainakaan minun jigeihin. Haukea oon myös heitelly Höytiäisen kanavalla, kuhasalossa yms. paskoissa paikoissa joihin ilman venettä kalastavan on turvauduttava. Ei tärppiäkään. Ei mitään havaintoa kaloista vaikka oon heitelly jos minkälaista viehettä isoista kalajigeistä perhoon jne.
Kelit on lämmenny kyllä siihen tahtiin että hauki varmaan jo kutee tai on osittain kutenu, vähän ahistaa jos ei satu sille parhaalle syönnille,  pitää ehkä viikko vapun jälkeen kokeilla tuolla itärajan tuntumassa jos se kala söis. Siellä on niitä ihan varmoja paikkoja ja mikä tärkeintä saa kalastella rauhassa. Kaupungissa kun yrittää rannoilta heitellä niin joku on koko ajan niskaan hengittämässä ja vahtimassa että mitä jäbä duunaa. Viimeks joella joku venäläinen tuli puolen metrin päähän naamasta kyttäämään kun solmin jigiä siimaan. Meinas alkaa ahistamaan. Sitten se vielä puhu venäjää koko ajan, luuli varmaan että ymmärrän jotain...
Yks varasuunnitelma on myös että alkas harrastamaan onkimista, kalapaikkoja ja kalastettavia lajeja olis huomattavasti reilummin. Talvella oli mielessä lohikalat mutta ei mulla oo varaa panostaa semmoseen, pelkästään matkat tulis jo kukkarolle helvetin kalliiksi ja kaikki erikoisluvat yms. Ylihuomenna kun on palkkapäivä niin taidankin lähtee motonettiin vähän onkikamoja päivittämään...jos vaikka elämänsä ekaa kertaa kokeilis mäskillä houkutella kaloja. Vois mökkijärvikin muuttua mielenkiintoiseksi kalastuskohteeksi.

Palataan asiaan seuraavan kerran kun on jotain tapahtumia ollut siiman päässä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Eräretkeilyä ja lampipilkintää

Aattelin että en enää isoja järviä Joensuun seudulla kiertele vaan käyn lopettelemassa pilkkikauden jossain päin Ilomantsin korvessa. Muuten hyvä suunnitelma mutta eihän nuo jäät taida tänä vuonna lähtee ollenkaan vaikka niiden piti lähtee aikasemmin kuin koskaan. Lauantaina mittasin jossain itärajan tuntumassa olevalta lammelta 39cm TERÄSJÄÄTÄ! Helvetti. Ja kuulemma vielä Pyhäselän, Höytiäisen yms. jäät on pilkkimiehen kantavassa kunnossa. Eli kevät on ottanu kunnolla takapakkia. Ensi viikollekin lupailee yöpakkasia joten kai sitä jotuu vieläkin kautta jatkamaan.

Kahtena päivänä tuli siis kierreltyä pieniä järviä ja lampia. Oikeastaan kun vertaa isompiin selkävesiin niin kaikki nuo vesistöt olis lampia mutta jos vesistön nimessä mainitaan järvi niin uskotaan kartan tekijää. Kaikki oli kuitenkin sellaisia joista aiemmin on tullut joko pilkillä tai virvelillä ihan hyviä ahvenia joten ihan summassa en lähteny kairailemaan tuntemattomia lammikoita.

Kala oli jostain syystä melko hukassa. Lauantaina parilta pikku lammelta ei tullu kun muutamia tökkäsyjä tasureihin. Sitten vähän isommalta vedeltä pari hyvää tuurikalaa. Ensin vajaa nelisatanen ahven ja makkaranpaiston jälkeen samalta reiältä tuntia myöhemmin 670g/37cm ahven. Ihmettelen että miten nuo kalat voi olla noin kevyitä vaikka ovat noin pitkiä. Eivät kuitenkaan ole mitään erityisen laihan näköisiä.

Sunnuntaina ei tullu tuolta ison ahvenen reiältä tärppiäkään eikä ympäriltäkään mitään joten päätin vielä vaihtaa vesistöä. Tummavetisessä ja pienessä järvessä kairasin heti alkuun pohjaan mutta kaira ei onneks kovin pahasti tylsyny. Siitä vähän syvemmälle päin ja vettä olikin jo yli metrin verran. Kala oli vaan onnettoman pientä sinttiä. Ja mustaa kuin tervassa olis uitettu. Morrilla joutu härnäämään semmosia sormen mittasia kaloja joilla oli silmät isommat kun pää....varmaan näkee helpommin nälkää. Silpun seasta iski morriin myös hauki joka ei pärjäis missään haukien kauneuskilpailussa koska sekin oli niin musta että vähän mahasta jotain kuvioo erottu. Outoa ettei yhtään parempaa ahventa sekaan sattunut kun joskus soutuveneellä uistellessa tuolta on haukivaappuun iskeny lähes puolen kilon körmyjä.

Pilkillä ei aina tarvii tulla ihan hirveitä saaliita että reissu olisi onnistunut. Lampipilkinnän viehätys perustuu erämaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Harvoin kaupungissa päin näkee ahman kävelevän jäällä tai ukkometsoja tepastelemassa hangella pyrstöt levällään. Valitettavasti ilmojen suhteen reissu oli aika onneton. Launtaina oli kova tuuli joka teki ilmasta aika jäätävän, sunnuntaina tuulen lisäksi satoi koko päivän räntää vaakatasossa. Paitsi sitten ei enää satanut räntää kun piti pakkailla kamat autoon lähteä kaupunkiin päin ajelemaan. Silloin sade loppui ja aurinko tuli esiin pilven raosta...perus meininkiä tänä talvena.