tiistai 17. maaliskuuta 2015

Aurinko paistaa, kala ei syö

Aurinkoisia ilmoja on riittäny ja jäällä on ollu mukava istuskella mutta valitettavasti saaliit on jääneet melko vaatimattomiksi. Lauantaina kävin Suur-Onkamolla...aamulla seitsemän aikoihin kun aurinko ei ollut vielä kovin korkealla sain yhdestä avannosta 3kpl 150-200g ahvenia ja yhden tosi hyvän tärpin, tuon jälkeen vielä muutamia pikkutirrejä ja sitten muutama tunti ilman nykäisyäkään. Tuolla ei kannata aurinkoisena päivänä yrittää, paitsi ehkä jos olis puoli metriä lunta jäällä.

Sunnuntaina valitsin paikaksi jälleen Heposelän. Katsoin kartasta paikan jota ajattelin pommittaa mutta näin jo kauempaa että siinä istuskelee ukkoja rivissä. Olin siis liian myöhään jäällä, vasta kaheksan aikoihin. No päätin sitten jäädä vähän matkan päähän suunnitellusta paikasta, erään montun reunalle. Kairasin riviin kolme reikää ja aloin käymään niitä läpi, esin uitin kevennettyä tasuria ja kun siihen ei ottanut kokeilin vielä Nils Masterin papukaijalla jos joku sintti olis alla. Toisella reiällä iski heti Nilsun pudottua avantoon, haukena vedin kalaa ihan väsyttelemättä jäälle ja yllätys oli melkoinen kun jäälle nousi komea ahven. Ehdin jo innostua että tuliko talven toinen kilon ylitys mutta ei sentään, "vain" 910g.
 


Tämän varsin iloisen tapahtuman jälkeen oletin saavani päivän aikana lisää hyviä ahvenia mutta siihenpä se sitten jäi. Yhden n. 300g ahvenen vielä sain ja joitain savustuspönttöön kelpaavia 100-150g kaloja. Iltapäivästä tein vielä hullun 2,5km siirtymän toiseen kalapaikkaan mutta sieltä ei tullut kuin pari sinttiä. Jäällä oli kuitenkin hyvä kävellä kun kerrankin sain ostettua kohtalaisen toimivat liukuesteet kenkiin.

Jotain ihme pahoinvointia ja huimausta ollu viime aikoina joten sain lääkäristä pari päivää sairaslomaa. Lapussa luki että lääkäri on todennut työkyvyttömäksi minut mutta siinä lapussa ei lukenut että pilkille ei saa mennä. Joten minähän menin. Tänään kävin tuota lauantain paikkaa kyttäämässä. Olin samoilla reijillä jo hieman kuuden jälkeen mutta turhaan. Kuusi tuntia vietin jäällä ja saaliina yksi ahven ja pieni hauki. Oli kyllä vieläkin nihkeempi päivä kuin lauantaina, joku morrimies oli kai saanut puolikiloisen ahvenen ja muutamat nosteli kukkokaloja tapsipilkillä mutta niilläkin välineillä saalis oli varsin vaatimaton. Toivotaan että ilmat muuttuisi hieman pilvisemmäksi niin ehkä se aktivoisia kalat taas syönnille. Kelien puolesta lupailee muuten kyllä oikein hyvää, pakkasia riittää joten pilkkikausi jatkunee pitemmälle kuin viime keväänä.


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lomaviikon loppureissut

Höytiäisellä tais tulla käytyy peräti viitenä päivänä, yks reissu oli vaan nopee käynti jäällä veljenpojan kanssa. Makkarat paistettiin ja vähän aikaa pilkittiin...mulla kerkis siikaparvi pyörähtää alla ja karkuutin siitä kolme hyvänkokoista kalaa, ylös sain 5 ahventa joista suurin, 520g saattaa olla ensimmäinen puolenkilon ylitys Höytiäiseltä...en oo varma tuliko joskus Teerisaaresta päin isompia.




Seuraavana päivänä olin kaverin kanssa jäällä. Hänen pilkkiin puraisi heti aamusta 46cm eli juuri mitan täyttävä kuha. Ahven söi kohtalaisesti mutta koska yritin kyttäillä siikoja niin en jaksanu liikkua ahventen perässä paljoa vaan pilkin melkeinpä koko päivän kolmea reikää vaihtelemalla. Pohjasta pintaan tasuria nostamalla aina muutaman kalan parvissa tuli ahvenet, siikoja tuli neljä kappaletta, tuota perus tuppisiikaa. Höytiäisen ahvenenkka parani vielä kymmenellä grammalla kun päivän isoin painoi 530g. Kalat tuli MA-muikun pienemmällä koolla kun edellisillä reissuilla uitin suurempaa kokoa joka tuntuu olevan hieman liian suuri siialle. Ahvenen keskikoko alueella on mielestäni hyvä, kymmenen suurinta ahventa painoi 3,2kg eikä lokeille jätettäviä pikkusinttejä ollut seassa ainuttakaan.



Perjantaina kävin Heposelällä muutaman tunnin. Tarkoituksena oli pilkkiä haukea mutta isommat jytkyt ei olleet liikenteessä. Panuccin kevennetyllä muikulla sain 3 kpl kilon painoisia perushaukia nopeasti ja sitten rupes ahvenen silppu tökkimään. Kiertelin reikiä myös lusikkauistimia heilutellen mutta ne ei kiinnostanu kaloja. Jossain vaiheessa vaihdoin kevennetyn tasurin nils masterin papukaijaan ja sinttejä alkoi nousta ja sekaan muutamia ruuaksi kelpaavia ahvenia. Ihan pienet karvapyrstöt ei ollut edes mukana, turha niitä on hauille syöttää että on sitten jotain millä pilkkiä siikojakin. Yhteensä päivän 10 fileahventa painoi 2 kg. Kala söi aamusta muutaman tunnin kun keli oli kirkas ja aurinkokin välillä näyttäytyi, kun lumisade alkoi ei enää edes pikkusintit tökkiny joten jäältä jouti pois.




Sunnuntaina viimeisenä lomapäivänä lähettiin vielä kerran kokeilemaan tuo Höytiäisen paikka. Vesisateet ja plussakelit oli hävittäny lumet jäältä ja ainakin ne reiät joista kalaa tuli viikolla oli aika hiljaisia. Muutamia ahvenia siitä ja pari siikaa. Kaveri löysi kauempaa ahventa ja pilkki 4kg pussillisen perus fileahventa. Itsellä kuvan siikasaaliin lisäksi 5 fileahventa ja tasurilahna. Siioista suurin lähenteli jo puoltakiloa joten pitkästä aikaa tuli jäälle ihan sen mallinen kala mitä tuolta siikapilkillä tavoitellaan. Suurimman siian mahasta löytyi 8cm pituinen, osittain sulanut kala joten melkoisia petoja ovat, silti uskoisin että pieni viehe on se mitä suuremmallekin siialle kannattaa tarjota.




maanantai 2. maaliskuuta 2015

Höytiäisellä. Osa 2.

Tänään piti lähtee morrilla pyytämään siikoja mutta suunnitelma ei aivan toteutunu. En nimittäin löytäny toukkia mistään. Kolmelta huoltoasemalta kysyin, yhessä ei ollut toukkia lainkaan myytävänä ja kahdessa paikassa oli toukat loppunu. Ja yks huoltoasema oli kadonnu kokonaan....en tiiä oonko nukkunu viimeset kuukaudet nimittäin Kaltimontien Neste oli lopettanu jo marraskuussa ja tänään kun aattelin että käyn ostaa toukkia oli koko Neste hävinny ja tilalla oli vaan tasanen hiekkakenttä. Oon kuitenki ohi ajanu tuosta kymmeniä kertoja että vissiin pitäs hommata silmälasit.

Yritin sitten edellisen päivän reikiä kyttäillä mosarin kanssa mutta nekin on niin kevyitä ettei kovassa tuulessa saanu oikein tuntumaa koko touhuun. Ilma oli muutenkin muuttunu semmoseks että en uskonu siikojen syövän mitenkään hulluna joten päätin keskittyä ahvenen pilkintään. Niitä tuolta sais mutta pitäs kairata paljon enemmän ja isommalla alueella. Yhden pienen parven kun löysin niin kalat hakkas ihan pietun kevennetyn päätykoukkuunkin. Muutamat filekalat siitä sai ja sitten syönti loppui yhtä nopeesti kun oli alkanukin.


OM NOM NOM


Joku puhelinmyyjä soitteli sitten ja sen kanssa meinas mennä hermot kun ei uskonu että en tarvii mitään Avotakkaa tai Kotiliettä. Samalla kun huusin sille mummolle että ei kiinnosta hevonv**tuakaan niin tuli kunnon tärppi ja meinas vapa lentää kädestä. Vähän aikaa siinä sitten kyttäsin ja pieni haukihan sieltä nousi vaikka hetken jo elättelin toiveita isosta ahvenesta.



Tuolla alueella kyllä puolen kilon ahvenkin olisi huikea saavutus joten en varsinaisesti ison ahvenen perässä tuonne reissuja tee....ihan pientä sinttiä paikalla ei kuitenkaan tunnu olevan vaan ainakin tasurilla tulee pelkästään tuommosta hyvää ruokakokoa. Tuon hauen jälkeen tuli varmaan kymmenen tärppiä välivedessä ja mietin että mikä helvetti siellä oikein tökkii kevennettyä eikä ota kiinni. Pudotin karvapyrstön veteen ja siika otti välittömästi....lisää niitä ei tullut vaikka vielä vähän aikaa yritin mutta taas tuli se yks pakollinen siika. En muista millon tuolla olis tullu käytyy ettei vähintään sitä yhtä siikaa saisi.

Tästä yritän tehä elämäni ensimmäistä kertaa graavisiikaa...tuolla se muhii jääkaapissa. Näistä ei kai voi saada mitään lapamatoja vaikka vähän väärin valmistaisi?

Siian maha oli ihan täynnä pientä, muutaman sentin mittaista kalaa joten ei ihme että tasapainot kelpaa...mietin myös että tuommonen hyvin pieni vertikaaligi saattas kelvata, pitäs vaan löytää tarpeeks pieniä jigikoukkuja. Alunperin ostin noita tasapainojen pyrstöksi särkyneen perälevyn tilalle mutta nuohan oli ihan liian pieniä eikä tasurit oikein uinu. Kalliita muuten olivat, 6 kpl tommosia olemattoman kokosia jigejä 5,95. Eli melkein euron kappale...noiden valmistaminen ei varmaan maksa mitään kun joku köyhä kiinalainen niitä riisipalkalla duunailee mut kai niitten kulettaminen maapallon toiselta puolelta maksaa.




Seuraavat kaks päivää oon luvannu hengailla veljenpojan (9v) kanssa ja tarkotus olis että myös hän saisi pilkillä kalaa...pitää miettiä olisko tuo Höyskän paikka riittävän varma että sieltä jotain saisi vai pitäskö lähtee johonki lammelle kiskomaan läpinäkyviä sinttejä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Höytiäisellä

Pitää kirjotella raportit tuoreeltaan tänne kun vielä jotain muistaa, eipähän tuu niin paljon valeheltuu jos monen päivän päästä yrittää reissuja muistella :D Eli tänään Höytiäisellä, yritin viime vuoden ottipaikoilta etsiä kalaa mutta joko siinä ei ollut kalaa tai sitten se ei syönyt. Aamun toiselta reiältä tuli ensin kevennettyyn tasuriin pari kevyttä tärppiä, sitten vaihdoin Eepen seiskan kuorevärissä ja sitäkin tökki joku kala kovasti. Vaihdoin vielä pienempää tasuria ja alamittakuhahan sieltä sitten nappasi.

kuhanpoikanen

 Tämän jälkeen oli hiljaista ainakin 4 tuntia. Mietin että onko kala siirtynyt kirkkaassa vedessä syvemmälle kun lumet on lähtenyt jäältä ja läksi jonnekin Laitasaaren kupeelle pommittamaan 10-16 metrin vettä. Sieltä ei tullut tärppiäkään. Pois kävellessä löysin reijitetyn alueen josta joku oli jäljistä päätellen kiskonu lähipäivinä kalaa mutta vaikka kokeilin useista vanhoista reijistä eri tasureilla ei tullut tärppiäkään. Alkoi olla ideat aika vähissä. Palailin vielä aamun paikoille ja päätin että saa olla viimenen avanto. Söin eväät ja heiluttelin pilkkiä mutta tyhjältä tuntui. Lopulta päätin että Höytiäinen on ihan paska järvi enkä tule enää koko keväänä uudestaan...no pilkkiä pois kelatessa iski ahven kiinni MA-mutu karvapyrstöön. Pilkki äkkiä takaisin veteen ja heti perään toinen välivedestä...parissa minuutissa nostelin 7 ahventa ja siian jäälle...kairailin lisäreikiä ja kyttäilin niitä mutta sain vain joitain hentoja tärppejä (ilmeisesti siikoja).  Kaikkein pienimmät mosarit yms. karvapyrstöt ei ollut mukana kun en siikapilkille ollut lähtenyt, niillä ja varsinkin morrivehkeillä olis siikoja saanut varmasti härnättyä useampia kappaleita. Kokeilin jotain epätoivoista viritystäkin.....irrotin jostain tasurista värikoukun ja sidoin sen pelkästään siimaan ja sain pudotettua pari metriä jään alle...siinä sitä nypyttelin ja kalahan siihenkin tarttui....vedin liian kovasti sen avantoon ja n. 500g siika repesi irti avannossa...tuohonkaan ei sitten lisätärppejä tullut. Loppuajan istuskelin tuolla yhdellä ottireiällä ja sain härnättyä vielä kolme ahventa lisää. Ahvenet ei ollut mitään suuria, isoimmat silmäpuntarilla n. 350g mutta ihan sinttejäkään ei seassa tuntunut olevan.

Nyt on muuten ongelma, meniskö huomenna Heposelälle haukia pilkkimään vai tuohon tämän päivän paikalle siikoja kyttäilemään....jos jonkun mosarin virittelis ohueen siimaan niitä vois sieltä saada. Toisaalta vois pitää vaikka yhden päivän taukoa harrastuksesta, alkaa väsyttämään liikaa kun ei yölläkään malta tarpeeksi nukkua....ja eikös lomalla pitäs levätä ja rentoutua :D Omat lomat on ainakin paljon raskaampia kuin työviikot.

Perus settii....mukana se yks pakollinen siika

lauantai 28. helmikuuta 2015

Haukipäivä

Se olis sitten taas alkanut se viikon pituinen talviloma. Ei liene yllätys että se kulunee tänäkin vuonna suurimmaksi osaksi pilkkijäillä. Ensimmäiseksi kalapaikaksi valikoitui lukuisten vaihtoehtojen joukosta Heposelkä. Paikka ei ole koskaan ollut mikään kovin varma mutta luottoa tuohon löytyy kuitenkin enemmän kuin kaverin ehdottamiin paikkoihin. Niinpä olin tänään yksin jäällä kun kaveri suunnisti toiselle järvelle (josta ei ollut saanut kalaa).

Aamulla suuntasin kulkuni erääseen pieneen monttuun jota ei näy syvyyskartassa. Pienet sintit tökki tasuria ja muutaman tarttui kyljistä kiinni, mutta mitään isompaa ei tuosta tullut. Päätin sitten kokeilla pari muuta paikkaa joista aiemmin olen kalaa saanut. Kävely oli jäällä hankalahkoa, kohvajää ei aivan kantanut vaan upotti noin joka toisella askeleella...paikoissa joissa oli pilkitty enemmän ei upottanut ja yritin niitä pitkin hiippailla vähän kauemmaksi. Tein kuitenkin melkoisen lenkin turhaan, sain ainoastaan yhden hauen karvapyrstötasurilla ja pari pientä ahventa. Kun kalaa ei alkanut löytyä suunnistin aamun reijille härnäämään pikkukaloja mutta syönti olikin piristinyt ja paikalla oli vähän parempaakin kalaa. En tiedä oliko vaikutusta syöntiin sillä kun järvelle laskeutui todella sankka sumu. Aamusta asti kirkasta, vaikkakin pilvistä mutta jossain kymmenen maissa alkoi rannat hävitä näkyvistä.

Aamun vanhoilta reijiltä alkoi tulla harvakseltaan pikku sinttejä ja sekaan muutamia ruuaksi kelpaavia ahvenia. Välillä heilutin kevennettyjä mutta ne ei ahvenia kiinnostanut, yhden hauen sain Panuccin tasurilla. Reijitin aluetta mutta vain pari reikää tuntui antavan kalaa. Kohta jysähteli vähän napakammin kun Nilsun papukaijaan iski samalta avannolta ihan peräkkäin kaksi haukea ja viereiseltä vielä yksi. Nuo tuli jäälle fluorocarbon -perukkeen ansiosta. Pelkkä monifiilisiima ei olisi kestänyt kun fluorokin oli sen verran rispaantunut että sitä joutui aina joka hauen jälkeen vähän lyhentämään.

Ahvenen syönti muuttui vieläkin varovaisemmaksi ja aloin härnäämään niitä karvapyrstötasurilla. Olen seurannut kaikumiesten tyyliä missä pilkkiä nostetaan ja väristetään ja se tuntuu toimivan pikkutasureilla hyvin. Sain nopeasti kaksi ruuaksi kelpaavaa ahventa ja niiden perään kun pudotin tasurin niin siima jäi löysälle kun hauki imaisi sen välivedestä. Hauki ei kerinnyt tuntea varmaan mitään kun siima napsahti poikki. Yhdessä vavassa oli kiinni vanha ambulanssin värinen Rapalan tasuri ja pudotin sen avantoon...hauki iski välittömästi kiinni. Tämä olisi ollut selvästi oma pilkkienkka, arviolta joku 3-4 kg kala mutta en saanut sitä kerralla vedettyä avantoon  vaan kala jäi poikittain jään alle ja siinä nirhautui fluoro poikki. No pääsinpähän ainakin eroon tuosta vanhasta Rapalasta joka on varmaan 20 vuotta pyöriny rasian täytteenä antamatta sen kummemmin mitään kalaa.

Ahvenia tuli jokusia harvakseltaan tuon jälkeen suurin osa ihan sinttikokoa. Kalarosvon kevennettyyn tasuriin tuli vielä muutama kunnon raapaisu ja semmoiset hampaanjäljet että pikkuhauesta ei ollut tälläkään kertaa kyse mutta tuokaan ei pysynyt kiinni. Mietin että haukia varten pitäisi varmaan vaihtaa alakoukuksi joku ylisuuri ankkuri mutta sitten ei tarvitsisi ahvenista paljon haaveilla.

Kaloja peratessa löytyi ainoastaan muutamalta kalalta jotain sulanutta mössöä mahoista, muuten oli ihan tyhjät mahat. Se selittää varmaan miksi isommat tasurit ei kiinnostanut ahvenia. Huomiseksi täytyy miettiä lähteekö vielä tuonne haukia kiusaamaan vai ettiskö jostain sitä parempaa ahventa. Toisaalta ruokakalaa ei tarvii joten pieni riskinotto saattas olla paikallaan paikanvaihdon muodossa.


Päivän pienin hauki.
Kevennetty foliomuikku maistuu

Näitä oli varmaan jonottamassa avannon alla että kuka pääsee vuorollaan iskemään kiinni
 
Perus settii...yhen hauen joutu ottamaan ruuaksi kun tasuri oli nielussa asti eikä ollu pihtejä mukana

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Heposelkä vs. Pyhäselkä

Kaksi päivää pilkkimistä taas takana. Molemmat päivät hyödynnettiin ihan aamusta iltapäivään eli melkein koko valoisa aika tuli jäällä oltua. Lauantaina Heposelällä, kala ei ollut lainkaan syönnillä. Aamulla heiluttelin nelisen tuntia isompia tasureita ilman minkäänlaista saalista ja kun vaihdoin pienen karvapyrstön siiman päähän niin muutama kilo nousi hyviä filekaloja. Suurin taisi olla 580g jos puntari näytti oikein. Kumma kyllä sain kalaa paremmin kun kaveri joka pilkki kaiulla, yleensä kaikuluotaimen kanssa saa tasurin tungettua suoraan kalan suuhun mutta tällä kertaa ei kelvannu mikään isompi purtava. Omatkin kalat oli melkoisen työn takana, avanto piti puhdistaa sohjosta huolella ja kyttäillä pieniä siiman värähdyksiä. Melkein ehti kyllästymään reiällä kun yht'äkkiä iski kala kiinni. Ilma oli melko mukava, nollakeli ja vain pari lumikuuroa kulki ylitse vaikka säätiedotus lupaili koko päivän kestävää sadetta.

Tänään piti lähteä viime viikonlopun paikoille Orivedelle kun sieltä on kiskottu yli kilon ahvenia useita kappaleita mutta eipä tullut lähdettyä vaan paikka vaihtui Pyhäselkään. Siihen oli oikeastaan kaksi syytä. Toinen syy oli se että säätiedotus lupasi paskaa keliä. Piti olla pakkasta -17 ja tuulta 5m/s. Toinen syy on se että Oriveden reissujen jälkeen ihminen on niin väsyny että pitäs olla mahdollisuus vähintään parin päivän lepoon mutta köyhän pitää rientää työhön heti maanantaiaamuna kahdeksalta. Eihän nuo meikäläisen hommat mitenkään rasittavia ole mutta kyllä siellä sentään hereillä pitäisi pysyä.(pitää piirtää tussilla silmäluomiin silmän kuvat kummelityyliin että voi olla töissä silmät kiinni)

No pakkasta oli noin kymmenen ja tuulta nolla metriä sekunnissa eli hyvä ilma. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, liekö ollut liian kirkas keli tummien vesien ahvenille kun eivät tänään(kään) oikein syönnillä olleet. Aamun ekalta reiältä pamautti kuoreväriseen 7cm Karismaxiin kala. Se että heti saa kalan ei oo yleensä hyvä merkki, ei tänäänkään koska meni noin 3 tuntia ennen kuin sain seuraavan. Kuljettiin pitkää railoa ja sain härnättyä sieltä täältä jotain kalaa, kaveri näki kaiulla hyvin isompaa kalaa ja sai niitä myös hyvään tahtiin ylös asti. Minä jouduin tänäänkin tyytymään pikkutasureihin, heiluttelin kevennettyjä ja isompia lyijykuvia ilman tulosta melkein joka reiällä ennen kuin kyllästyin ja vaihdoin pienemmän pilkin. Iltapäivästä ei jaksanu enää joka reiällä uittaa muuta kun pikkutasuria, alkoi usko loppumaan. Kaiun kanssa kalat ois saanu ottamaan vaikka koivuhalkoon...kaveri onki jollain 10cm kevennetyllä ja päätykoukussakin oli kalat välillä kiinni.

Eipä taida missään olla kovin kaksinen syönti tällä hetkellä...heposelän ahventen mahat oli ihan tyhjät, tänään oli jotain sulanutta pikkukalaa isompien mahoissa.

Täytyy olla tyytyväinen viikonlopun reissuihin kun molempina päivinä sain kalaa ihan omiksi tarpeiksi ja puoli kiloakin rikkoutui toisena päivänä. Puolta kiloa olen pitänyt itse suuren ahvenen rajana ja suurelta ne edelleen tuntuu. Vähän aikaa sen kiloahvenen jälkeen kaikki muut kalat tuntui pieniltä mutta nyt on pitäny taas vähän ajatella asioita uudelta kantilta kun kalan koko on palannut normaaliksi. Täytyy varoa ettei koko homma mene liian vakavaksi mitä se on meinannut kyllä välillä olla....tuntuu että kalastuksesta tulee jotain ihme suorittamista ja kaikki reissut on paskoja jos ei kilot pauku ja jos kaveri saa enemmän ja isompaa jne. Netistä olen lukenut eri foorumeilta että porukalla alkaa olla samansuuntaisia ajatuksia, osa ottaa homman rennommin ja osa turhankin vakavasti. Kilonen ahven on ainut hyvä saalis. Sen pitää tulla tietyn valmistajan tekemällä tasapainopilkillä. Värikoukkua ei saa käyttää. Kaikuluotaimesta pitää katsoa kun kala nousee pilkin luokse. Pilkkiä väristetään kuin mormyskaa. ei uiteta tasapainoa ollenkaan kuin korkeintaan puolen sentin nypytyksillä, silti jonkun tasapainot on parempia kuin toisen vaikka uinnin kannalta ois sama onko siiman päässä kuuden tuuman rautanaula. Sitten kun kilon kala on saatu jäälle aletaan tappelemaan että kuka vapauttaa isot ja kuka ei ja kuka tappaa ahvenet sukupuuttoon.

Mutta jokainen tyylillään. Itsellä on vielä käymättä muutamia vakipaikkoja mitkä tulee talven aikana kierrettyä vaikka niistä tuskin koskaan on kiloisia nostettu. Pitää ensi viikolla hakea uudet vavat ja siimat karvapyrstöjen uittoon, on se mukavaa kun ohuella siimalla ja kevyellä vavalla saa jotain kolmesatasia kaloja nostella. Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä päättää viikonloppu ja siirtyä punomaan uusia juonia kalojen päänmenoksi. Ensi viikonloppuna uutta raporttia jos hengissä pysytään ja pilkille kyetään.

MA-mutu ja nätinvärisiä Heposelän kaloja.

Pyhäselän kalat on mustia kun ois tervassa keitetty. Väkäsetön sinikeltainen karvapyrstö joltain tuntemattomalta valmistajalta oli päivän ottiviehe.
 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Pitkästä aikaa vähän kalaakin

En tiedä mikä siinä on mutta yleensä saan parhaat saaliit kun olen pilkillä yksin. Jos kuuntelen kavereiden vinkkejä että mistä on tullut kalaa ja menen sellaiseen paikkaan yrittämään niin 90% varmuudella en saa mitään. Tällä kertaa päätin kokeilla Viinijärven kirkkoselkää josta olen saanut aina jotain kalaa.

Keli oli jäällä aika kamala koska kyseessä on sen verran pieni ja saarien rikkoma selkä että lunta kertyy melkoisesti ja lumen painosta tietysti vettä. Muutaman sata metriä sohjossa kahlattuani meinasin kääntyä takaisin mutta välillä saattoi olla jopa pieniä alueita jossa ei upottanut joten jatkoin n. 2km matkan etukäteen kartalta katsotulle kalapaikalle. Yllätyin positiivisesti kun kahden saaren väliin oli haljennut railo josta oli noussut vettä jäälle ja uskoin sen tuoneen paikalle isoa kalaa...kairailin melkoisesti reikiä lumettomalle alueelle ja kiertelin niitä reikiä läpi...pilkin aamusta isoilla kevennetyillä tasapainoilla ja 7cm karismaxeilla mutta en saanut tärppiäkään. Onneksi mukana oli muutamia pienempiä tasureita ja kun vaihdoin harmaan ässän siiman päähän sain melko heti kaksi päivän suurinta ahventa. Ensin 350g ja heti perään 620g joka on henk. koht. ennätys Viinijärveltä. Aiempi enkka taitaa olla 505g tapsipilkillä Keretinlahdelta. Nuo kalat uivat luultavasti kahdestaan alueella koska niiden jälkeen hiljeni täysin. Läksin kulkemaan railoa pitkin ja etsimään vähän syvempää vettä, kuljin 3m alueelta kohti 8m syvää monttua. Heiluttelin reiällä aina ensin isompaa tasuria ja sitten perään pienempää, usein isompi houkuttelee paikalle kalaa. Olisko menny pari tuntia edellisistä kaloista kun 5m vedessä kevennettyyn tasapainoon tuli kevyt tökkäisy...ei muuta kun ässä veteen ja heti iski ahven kiinni. Muutamia ahvenia sain yhdeltä avannolta putkeen ja sitten hiljeni, reijitin aluetta ja melkein joka reiässä tuntui olevan ihan pientä sinttiä, pienimmät otti hyvin 5cm Rapalaan. Sieltä täältä tuli sekaan ruuaksi otettavan kokoisia. Mitään kunnon jytkyjä ei enää tullu mutta pitkästä aikaa oli kiva kun siiman päässä oli koko ajan tapahtumia. Kala söi vielä puoli neljän aikaan hyvin mutta piti lähteä pois että ehtisin valoisan aikaan autolle.

Lauantaina oli Oriveden puolelta tullut hyviä kaloja. Sieltä oli löytynyt todella pitkä ja leveä railo josta oli tullut yli 700g ahvenia useita kappaleita. Niitä lähdettiin sunnuntaina kyttäilemään muutaman hengen porukalla mutta ilman kaikuluotainta oma saaliini jäi melko vaatimattomaksi. Kaiun kanssa pilkkivä kaveri nosteli jonkun verran semmosia reilu kolmesatasia ahvenia, minun kalat (10kpl melko pieniä) tuli ihan putkessa yhdeltä reiältä, kaikki otti siniselkäiseen 7cm karismaxiin. Ilma oli ihan järkyttävä ja kävelymatkat niin pitkiä että loppupäivästä meinas jo kunto pettää. Maanantaina oli vielä töissä melkosen heikko olo, nyt vasta alkaa lopullisesti voimat palautumaan...jospa seuraavat reissut suunnittelisi niin ettei tarvitsis kävellä ihan noin pitkiä matkoja.


Perus ruokakalat

Vanha ja kärsinyt mutta edelleen kalastava Ässä.

Tällä kertaa pienet pilkit toimi paremmin


Lauantaina testasin ensimmäistä kertaa uutta ruokatermosta. Oli muuten melko luksusta kun sai lämmintä ruokaa kesken pilkkipäivän. Lämmitin aamulla kattilassa hernekeittopurkin ja laitoin vettä sen verran että keitosta tuli "juotavaa" eli lusikkaa ei tarvitse kantaa mukana. Tuommoiseen 0,75 litraiseen termokseen menee yksi hernaripurkki jonka nälkäinen kalamies kyllä syö yksin helposti. Leipää kun purasee ja hörppää kuumaa keittoa päälle niin tuolla kylmässä ulkoilmassa annos vetää vertoja vaikka viiden tähden ravintolaruualle. Kun on hyvät eväät mukana jaksaa liikkua koko pitkän päivän...jälkiruuaksi vielä kahvia ja suklaata niin vähempikalaisetkin reissut tuntuu mukavilta.