tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua ja onnellista pilkkitalvee!

Tänä vuonna sattuu olemaan vähän pitemmän sorttinen joululoma joten aattelin että pitää panostaa pilkkireissuihin oikein kunnolla.

Lauantaina pyörittiin lammella ristiin rastiin mutta koko päivä oli todella nihkeä, vain pikkuahvenet tökki tasapainoa. Iltapäivästä kun oltiin jo pois lähdössä sattui yhdellä reiällä syövä parvi alle ja nostelin siitä pari kiloa ruokakalaa nopeaan tahtiin pienellä MA-muikku tasurilla. Parven suurin oli 280g ja sillä ja parilla muulla isommalla oli vielä kotona kaloja peratessa eläviä pikkuahvenia mahoissa.

Hyvät ruokakalat

Aika monta raitaa ahvenella :D


Sunnuntai oli sitten pilkkipäivä joka ei ihan heti unohdu. Lähdettiin jo vähän isompaa järveä tutkimaan että löytyiskö kantavaa jäätä.. 7 cm jäätä löytyi mutta ilmeisesti railoista oli noussut vettä jäälle ettei liikkuminen tuntunut kovin turvalliselta, varsinkin kun lunta tuli koko päivän vaakatasossa eikä mitään vaaranpaikkoja ollut mahdollista nähdä....Päästiin kuitenkin rannasta sen verran kauas että vettä oli alla 5m eli järvelle tyypillinen pilkkisyvyys.

Ei tarvinnut kauan odotella kun perus sintit alkoi tökkiä tasuriin. Kukkokaloja nousi jäälle joitakin kappaleita mutta kun kalan koko ei alkanut kasvaa vaihdoin tasuria vähän suurempaan. 7cm karismax jossa on kirkkaat kyljet ja ruskea selkä oli toiminut edellisenä keväänä hyvin joten päätin uitella sitä hetken aikaa. Tasuri pohjaan, muutama tökkäisy....tasurin nosto väliveteen ja hetken päästä selvästi isompi kala kävi nostamassa pilkkiä. Jäin kyttäilemään avannolle ja kävin eri vesikerroksia läpi. Viiden metrin vedessä noin pari metriä pohjasta siima yllättäen löystyi ja ihmettelin että mitä tapahtuu..aloin vetämään siimasta jolloin tuntui raskasta vetoa ja huusin kaverille että hauki on kiinni. Tajusin lajin vasta kun hirmuinen ahven sätkytteli jäällä...oli imaissut karismaxin kokonaan nieluun. Heti en uskaltanut veikkailla kilon rikkoitumista, arvelin kalan painavan noin 800 - 900g mutta kaverin puntari näytti lukemaa 1,39kg...lievät tuuletukset, kuvien otto ja termospullosta "mitalikahvit". Sitten takasin kyttäilemään mutta vaikka pilkittiin ihan iltapäivän hämärään asti ei tullut silpun seasta kuin muutamia 150g ahvenia.

Koska tuo kala oli tarkoitus syödä laskin siitä veret, ei ollut tarvetta saada mitään virallista punnitusta gramman tarkkuudella, riittää että sinne päin, kotona digitaalinen keittiövaaka näytti lukemaa 1366g. Kala on tätä kirjoittaessa jo syöty, savustettuna perunoiden ja kermaviilikastikkeen kera :P

Eka kilon ylitys ja parannusta entiseen ennätykseen melkein 400g :D


46,5cm jytky ja pyyntivälineet




Eilinen meni vähän perseeksi kun Ylämyllyn honkalammelta aattelin käydä kokeilemassa oisko ahven syönnillä mutta siellä oli jää semmosta sohjoa etten uskaltanut kuin vähän uimarannan edestä kokeilla, jää oli kyllä yli 10cm paksua mutta semmoista kerroksittaista höttöä että kaira meni melkein painamalla läpi....pientä ahventa tuli muutamia kappaleita ja sekaan yksi n. 250g joka otti ahvenen väriseen 6cm karismaxiin. Karismax on tällä hetkellä suosikkipilkki jota tulee eniten uitettua. Perus ahvenelle tuntuu tuo 6cm olevan sopiva koko, lammilla voisi 5cm olla vielä parempi mutta tuon jättiahvenen suussa jopa 7cm malli näytti todella pieneltä. Harmi että kyseisten pilkkien saatavuus on tällä hetkellä huonoa, motonetissä ammottaa hyllyt tyhjänä eikä nettikaupoissakaan ole kuin hajavärejä jäljellä.

Tänään oli tarkoitus lähteä tuon ison kalan pyyntipaikoille kyttäilemään ja uittelemaan isoja tasureita mutta niinhän tuo aamulla nukutti. Päätin että täytyy pitää välipäiviä ettei homma lähde ihan lapasesta...joskus kun on keväällä tehty viikon pituisia pilkkimaratoneja on kunto pettäny viimeisillä reissuilla :D Täytyy tänään hakea jotain joulujuomia ja vähän sapuskaa kaupasta, huomenna vetää pukinvehkeet päälle ja käydä lapsia pelottelemassa ja sitten taas joku päivä jäälle kunhan tästä jokavuotisesta hässäkästä on selvitty. Nyt muuten on pakkasta jo sen verran että uuden vuoden aikoihin pääsee pilkille joka järvelle eikä tarvii kierrellä mitään nihkeitä lampia.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pilkkikausi avattu

Jigillä ja veneestä pilkkimällä tuli kalaa aikas hyvin syksyn mittaan niillä muutamilla reissuilla joita tehtiin. Kilon ahventa en vieläkään onnistunut saamaan vaikka lähellä oltiinkin, toinen puntari näytti 44cm pitkän kalan painoksi 990g ja toinen 988g. Yllättävän kevyt yksilö siis vaikka ei näyttänyt mitenkään erityisen hoikalta. Tuo kala otti papukaijaväriseen Nils Master tasapainoon savonselältä.

Ensimmäiset kunnon pakkaset tuli tänä syksynä jo reilusti lokakuun puolella mutta vedet oli vielä niin lämpimiä ettei näillä leveysasteilla edes lammet saaneet jääpeitettä ylleen. Pienet ja matalat lammet oli kai ollut hetken aikaa kantavassa jäässä mutta ainoastaan n. 100km pohjoisemmassa kuulin jonkun saaneen mainittavasti saalista lokakuun puolella. Itse pakkailin kerran jo kairat ja pilkkivehkeet autoon ja ajelin lammen rantaan testailemaan jään paksuutta mutta ei ollut edes ohutta riitettä rannassa. Tosin kyseessä oli kirkasvetinen ja syvä lampi joita kaikki lähiseudun lammet tahtovat olla...en sitten jaksanut lähteä mistään kauempaa etsimään jäitä.

Pilkkikauden aloitus venähti siis reilulla kuukaudella ja aloitus tapahtui itsenäisyyspäivän viikoloppuna. Matalahko järvi ja pikku lampi tuli testattua ja saaliina sormenmittaisia ahvenia jotka meni kaverin koiralle. Jäitä oli semmoset 5-8 senttiä. Lammella vähän pelotti kun jää ritisi jalkojen alla :)

Eilen löysin pikkulammilta jo 10cm jäätä. Yllättävän paljon vaikka ei ole ollut kuin nollakelejä ja muutaman asteen yöpakkasia. Kalaa en sen kummemmin löytänyt...Kiihtelysvaarassa päin satuin jollekin mutalammikolle josta ei kaloja kuulunut, ei tosin kiinnosta pilkkiäkään missää metrin vedessä jossa tasapainot kopsahtelee jäähän joka vedolla. Siitä siirryin muutaman sata metriä toiselle pikkulammelle (kirkasvetinen ja syvyyttä 3m) josta löytyi tasurin mittaista sinttiä ja sekaan pari lähemmäs 100g jättiläistä. Kumpikaan noista lammista ei herättänyt tasurionkijan kiinnostusta siinä määrin että sinne tarvitsisi palata.

Tänään parin kaverin kanssa sitten isommalla vesistöllä josta en osaa sanoa onko lampi vai järvi. No jotain siltä väliltä kuitenkin. Kyseessä on paikka josta kisoissa on tullut ihan helvetinmoisia tuloksia (en siis itse kisaile vaan seuraan tuloksia). Lampi tuntui olevan täynnä semmosta sormenmittaista tirriä joka hakkasikin tasureita melkein joka avannolla riesaksi asti. Sieltä täältä tarttui minun tasureihin muutamia n. 100-150g ahvenia ja kaverilla taisi olla jopa 200g ylityksiä jokunen. Reissun lopuksi täräytti pikkuiseen karvapyrstötasuiin 1,6kg hauki joka tuli tuurilla ylös...kumma juttu ettei hauelle kelvannut juuri aiemmin uitetut vähän suuremmat tasapainot. Paikka vaikutti erittäin lupaavalta joten sinne tulee varmasti palattua vielä lähiaikoina ennen kuin suuremmille järville pääsee. Eilinen lumituisku ehkä sai kalat nihkeälle syönnille joten paremmalle syönnille sattuessa voisi tasurionkijankin pussi painaa ihan mukavasti.

Ei muuten puhettakaan että vielä tämän vuoden puolella mitään huippupaikkoja pääsisi korkkaamaan....isot järvet lainehtii täysin vailla jääkantta, jossain saattaisi olla matalissa lahdissa jäätä mutta ei oikein kehtaa lähteä riskillä seikkailemaan.

Viikon päästä alkaa joululoma joka kestää loppiaiseen asti. Sitten pilkitään oikein urakalla. Uskoisin että nämä jäät ei enää lammissa heikkene ja viikon päästä pitäisi taas ennusteen mukaan pakastua kunnolla (tosin ennusteet ei oo pitäny paikkaansa tähänkään asti ja lähetin jo Forecalle ja ilmatieteen laitokselle palautetta että mitä pelleilyä se semmonen on että pilkkimiehiä kiusataan lupaamalla -8 pakkasta ja aamulla mittari näyttää plussaa).

Tuli muuten ostettua älypuhelin. Ajattelin että sillä säästyy monelta vaivalta kun ennen oli mukana gps laite, kamera ja puhelin. Luulin pärjääväni yhdellä laitteella. Ihan kiva muuten mutta ilmaisista karttapalveluista on hävinnyt suurin osa syvyyskartoista joten ainakin GPS:ää tulee kannettua mukana jatkossakin. Lisäksi puhelimen kamera on melko huonolaatuinen (5megapikseliä) joten saattaa olla että jatkossa on mukana reissulla kamera, GPS ja älypuhelin. Ainakin pääsee jäältä nettiin ja voi kattoo monelta mäkihypyt alkaa telkkarissa :D

Päivän saalis



torstai 11. syyskuuta 2014

Jaksaskohan tätä päivittää...

Ei oo jaksanu kirjotella blogiin mitään moneen kuukauteen. Kesällä vähän jarruttelin tuota kuhareissujen raportointia kun kalaa tuli hyvin ja aattelin ettei täällä viiti jokaista kalareissua mainostaa muuten alkaa olla vähän liikaa tungosta kalapaikoilla. Kuhia siis tuli kesän aikana n. 80kpl joista suunnilleen puolet ylsi 45cm mittaan. Tuon ison kuhan jälkeen sain vielä toisen samanlaisen 75 cm ja 4,1kg kalan ja muutaman muun yli 2kg kalan. Heinäkuussa kuhan tulo selvästi hiipui ainakin rannalta kalastellessa joten reissut myös harveni ja nythän tuolla joella on rauhoitus joten ei oo mitään asiaa kalalle.

Ahvenen kalastus on ollu helvetin hankalaa tänä kesänä. Muutamat reissut on kyllä antanu ruokakalat mutta ei mitään huippusaaliita. Viime sunnuntaina kuitenkin satuttiin kaverin veneellä semmoselle syönnille että ei voi valittaa. Kahteen mieheen kiskottiin n. 45kg ahventa jigillä. 10 suurinta ahventa painoi 6,9kg. Facebookissa tuli paskaa niskaan kun erehdyin raportoimaan saaliista mutta voin sanoa että joka ainoa kala menee hyötykäyttöön. Iso osa jo syötykin itseni ja sukulaisten toimesta. En ymmärrä miten joku kehtaa väittää tuota ryöstökalastukseksi jos pyydän kalaa ja annan sitä ihmisille jotka eivät itse pääse kalaan. Sama kai se on pyydänkö minä kaverin kanssa ihmisille tuoretta kotimaista järvikalaa vai ostavatko he kaupasta jotain norjalaista kassilohta.

Haukea en ole kovin paljoa kalastellut mutta niitä on tullut ahventa ja kuhaa jiggaillessa välillä riesaksi asti. Suurimmat jigihauet on olleet semmosia 3-4 kg kaloja silmämääräisesti arvioituna. Soutu-uistelu ei oo tuottanu kuin kappalemäärää, joskus ei kerinny kahta bomberia laskee pyyntiin kun jo toisessa oli kala mutta yleensä hauet oli jotain 0,5-1kg.

Onkimiseen oli tarkoitus panostaa kesän aikana enemmän mutta jotenkin se syöttien kanssa säätäminen ja onkilaitteiden rakentelu yms. vähän aina tökki ja varsinkin kun en saanut ongella kuin hyvin pientä kalaa (särkeä ja salakkaa). Tosin taidotkin on vähän puutteelliset ja välineisiin pitäs panostaa enemmän. (ja on niin helvetin paljon helpompaa lähtee esim. jiggailemaan että sekin söi vähän onkireissujen määrää). Jos tuntuu että vielä ens kesänä onginta yhtään kiinnostaa niin pitää sijoittaa johonkin vähän kalliimpaan hiilikuituvapaan...ei oikein joku 8m lasikuituvapa innosta onkimaan kovin kauan kun painaa niin saatanasti.

Tarkotus ois vähän aktivoitua taas bloggailemaan kunhan järvet jäätyy.
Taas muuten tapahtu yks kalamiehen pahimmista painajaisista eli jouduin/pääsin talveks töihin eli tuleva pilkkikausikin rajoittuu pelkästään viikonloppuihin.  

Toinen yli nelosen kuha. Tämä kala pääsi takaisin veteen hyväkuntoisena..punnittiin haavissa ja laskettiin haavilla takaisin jokeen.

Savonselän ahvenia. Suurin 805g.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Jumalauta tätä kuhan määrää

Hyvä kuhaviikko. Uusi ennätyskuha 4,1kg nappasi tiistaina 10.6. keskustan perinteiseltä paikalta. Pari päivää sen jälkeen on tullu myös yritettyä kuhaa ja joka päivä on onnistunut, eilen silmämääräisesti hieman alle 2kg kala jonka päästin takaisin kun oli ihan täynnä mätiä ja lisäksi 50cm kuha jonka annoin toiselle kalamiehelle jolla ei näyttänyt olevan tapahtumia siiman päässä.

Tänään muutama tunti heittelyä keskustan tuntumassa ilman kalahavaintoja. Parin muun kalastajan näin nostavan just ja just mitalliset kalat mutta porukka hävisi joelta jo melko aikaisin kun mitään isompaa ei kuulunut. Itse jatkoin yritystä ja kun syöntiaika alkoi niin alle tunnissa sain 5 kuhaa joista kaksi oli niukasti alamittaisia...mittakaloista suurin 62cm 2,03kg.

joella sattui olemaan kalastaja jolla oli hieman tasokkaampi kamera mukana.....Valokuvaaja:Pauli Järviluoto

4,1kg/76cm   
Helvetin kovalta syönniltä 62cm ja 50cm kalat. Alkaa pikkuhiljaa pakastin täyttymään.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikon kalastelupäivitys

Ison hauen jälkeen tapahtunutta: Melkeinpä joka päivä olen tainnut käydä joella jiggailemassa ja parina päivänä myös veneestä. Saaliit on jääny kuitenkin vähän laihaksi. Viime sunnuntai-iltana oli tuuria kun oma vaatimaton jigikuhaennätys parani reilulla puolella kilolla ja on nyt niinkin hurja kuin 2,3kg. Kala otti keltaiseen kalajigiin samasta paikasta kuin iso hauki. Samana iltana tuli vielä kaksi mitan (45cm) täyttävää kuhaa ja yksi alamitta. Seuraavat päivät olikin sitten hankalia ja koko viikolla tuli enää viisi mittakalaa ja pari alamittaista. Veneestäkään ei ollut juuri apua, ahvenparvet kyllä löytyivät mutta kala ei oikein syönyt.

Olen pannut merkille mielenkiintoisen seikan; joella on kaksi selkeää syöntihetkeä, aamuviisi ja iltakuusi. Silloin tärähtää jigiin melko varmasti. Perjantaina aamulla tärähti melkein peräkkäisillä heitoilla valkoiseen kalajigiin ja lauantaiaamuna myös mutta lauantain kalat ei pysyny kiinni. Tänään kuudelta illalla tuli kovia tärppejä usealla heitolla mutta kalat ei tarttunut kiinni.... jälkeenpäin huomasin että koukku oli tylsynyt ilmeisesti pohjakosketuksessa. Lopulta epätoivoinen yritys tuotti tulosta kun siirryin Tuulaakin edestä läheiselle mattolaiturille viskelemään...perinteiseen keltaiseen toukkajigiin otti 46cm kala. Vaikka kalastajia on joella aika vähän niin epäilen että parin miehen voimin kun pommitetaan melkein samaa kohtaa alkavat kuhat häiriintyä, tuo pieni paikan vaihto saattoi olla syynä siihen että kala otti melkein heti. Pitänee jatkaa harjoituksia taas huomenna illalla. Jostain syystä en kyllästy "tyhjän pyytämiseen" vaan sen ison kuhan tärppiä jaksaa edelleen odottaa. Joelta on kuulunut huhuja karkuutetusta kymmenen kilon kuhasta joka oli ottanut täkykalaan mutta itse en jaksa kalastaa täkykalalla, mielestäni semmoinen onkiminen on liian passiivista kalastusta, siinä jää tärppikin tuntematta. En muista viime vuodesta että mihin aikaan kuhan kutu sattui mutta tänä vuonna ruuaksi ottamani kalat on kaikki ollut kutemattomia vaikka eletään jo kesäkuun yhdeksättä.


2,3kg, 64cm

Pari peruskuhaa, sitä parasta ruokakokoa.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kympit paukkuu

Ollu vähän ankee viikko kun on ollu niin kylmää ja sateista. Pari kertaa on tullu heiteltyä jigiä joella mutta saaliina vain kaksi alamittakuhaa, molemmat n. 43-44cm. Tänään oli jo vähän lämpimämpi päivä joten piti taas käydä joen rannassa kääntymässä. Oletin että kaupungilla on ruuhkaa mutta ihmiset oli kai jossain päättäjäisjuhlissa tms. kun oli niin hiljaista. Ennätin tehdä Tuulaakin laiturilta pari heittoa jigillä kunnes rupesin kävelemään laiturin viertä pitkin ja heiluttelemaan jigiä ylös alas kun tällä tekniikalla nousi useita hyviä kuhia viime kesänä. Ei menny kauan kun tuli jäätävä tälli jigiin ja samantien lähti siimaa kelalta. Vähän aikaa mietin että se jättikuha on kiinni mutta kala teki sen verran pitkiä syöksyjä että aika nopeasti päättelin että siiman päässä riehuu paremman kokonen hauki. Muutaman hyvän syöksyn kala teki ja junnasi jossain pohjan tuntumassa kun en pariin minuuttiin saanu sitä näkyville. Sitten kävi kauheen kokonen pyrstö pinnassa jolloin laji varmistui.

Olin pari päivää aikaisemmin ostanut uuden haavin motonetistä joten kalan saamiseen oli kohtalaiset mahdollisuudet, vanhaan haaviin ei olis kannattanu yrittääkään....muutama kalan syöksy, haavi alle ja kala haaviin...nostaessa katkes haavin alumiinivarsi. SAATANAN SAATANA! Kala kuitenkin kuivilla ja uudet haukienkat 10,6 kg/114cm. Edelliseen ennätykseen tuli parannusta 2,1 kg. 26 vuotta ennätin virvelillä kalastaa ennen kuin meni kympit rikki. :D
Kala oli pakko ottaa ruuaksi koska sen vapauttaminen ei niissä olosuhteissa ollut mahdollista. Melkosesti oli tuuria että kala pysyi kiinni, peruketta ei tietystikään ollut kun haukea en ollut yrittämässä, 0,12 kuitusiiman jatkeena ollut 0,30 monofiilitapsi oli melko pahasti rispaantunut mutta kesti. HUH HUH!

Seuraava kalareissu taitaa mennä ens viikon puolelle kun taas tulee asiaa haavikauppaan. Tällä kertaa ostan niin suuren haavin että siihen mahtuu vaikka tappajahai. Tuon nyt hajonneen oletin kestävän kaikki mahdolliset kalat mitä näiltä kalapaikoilta voi nostaa mutta väärässä tuli oltua. 


ps. kiitokset ravintola Tuulaakin naiselle jätesäkistä jolla kalan sai kuljetettua kotiin likaamatta autoa


perjantai 23. toukokuuta 2014

Haukikausi avattu, kuhaakin yritetty

Taas tuli hätäiltyä hauenkalastuksen kanssa ja olin totuttuun tapaan liian aikaisin kalavesillä.  15.-17.5. kalastelin pieniä järviä ja jokia ilomantsissa päin mutta hauki oli todella varovaisella syönnillä tai ei oikeastaan edes syönnillä...25 haukea kolmessa päivässä on melko nihkeä saalis kun parhaimmillaan tahti on kala per heitto. Tuollaisessa tahdissa ei tietysti ole mitään järkeä mutta vähän paremmin ois kala saanu syödä ja olla isompaa. Nyt suurin oli vain reilu parin kilon kala ja loput pienempää suljua. Niitä sai härnätä tosi kauan ottamaan, suurin osa kaloista vaati useita heittoja samaan kohtaan ja piti välillä vaihtaa viehettä. Kala saattoi seurailla lusikkaa ja vaappua mutta otti lopulta hyvin hitaasti uitettuun perhoon. Kalat jotka tuli vaapuilla otti vain räikeisiin ärsykeväreihin, luonnolliset värit ei kaloja kiinnostanut. Tuolla olis pitäny olla jonkun haukea väheksyvän lohenkalastajan seuraamassa vierestä, ne kun aina väittää että hauki on niin tyhmä kala että ottaa vaikka ruosteiseen rautanaulaan. Olisivatpahan oppinu jotain uutta tämän kalalajin käyttäytymisestä.

Epäilen että kutu oli juuri loppunut ja kylmä sää ei ollut lämmittänyt vettä tarpeeksi että hauki olisi aktivoitunut syömään (parina ensimmäisenä kalastuspäivänä ilman lämpötila oli vain muutaman asteen plussalla ja jouduin virvelöimään kynsikkäät kädessä). Otin ruokakaloiksi 8 haukea joista vain yhdellä oli mahassa osittain sulaneita särkiä. Jälkeenpäin muuten kuulin että paikalliset kalastajat ei oo saanu katiskoilla eikä verkoillakaan kalaa joten siinä mielessä oma haukisaalis on yllättävänkin hyvä!

Tällä hetkellä uskoisin hauen olevan parhaalla syönnillä koska kelit on hieman lämmennyt ja varmasti kudusta on sen verran aikaa että kalojen on jo pakko hankkia jotain ravintoa elääkseen, harmittavasti vain auto on siinä kunnossa että sillä ei uskalla kovin kauas lähteä, edellinenkin reissu jo vähän arvelutti kun ooppeli ei meinaa kiihtyä kasikympin vauhtiin ja vapisee niin että meinaa ovet tippua.

Pokkarikamera on muuten hävinny jonnekin, mutta laittelen saaliskuvia myöhemmin jos se löytyy :D

Kuhaa olen yrittäny muutaman kerran keskustan jigailupaikoilta kuluneella viikolla mutta saaliina on ollut ainoastaan yksi alamittakuha, parikilonen hauki ja kyljestä kiinni tarttunut lahna. Olen kuitenkin nähnyt toisen kalastajan saavan 1,5kg kuhan eli joitain kaloja siellä jo uiskentelee. Ehkä hieman liian aikaista kun viime vuonna ei tähän aikaan ollut tullut yhtään kuhaa mutta ilman on ollut niin lämpimiä että mieluummin viettää illat joen rannassa kuin kotona telkkarin ääressä. Venemiehet on kuulemma vetäny Höytiäiseltä yli 100 kappaleen kuhasaaliita joista aina parisenkymmentä on ollut mittakaloja mutta veneettömälle muutama mittakuha viikossa olis jo hyvä saavutus.  En osaa edes järjellä ajatella jotain sataa kuhaa että onko siinä mitään tolkkua kiskoa semmosta määrää? Ehkä on. Pitää nyt käydä kuitenkin muutamana iltana viikossa kokeilemassa kuhaa että osuu varmasti siihen parhaaseen syöntiin kun kalaa alkaa jokeen nousta.