torstai 6. maaliskuuta 2014

Loma jatkuu kalaisissa merkeissä

Eilinen oli tavallaan huilipäivä jäältä, tavallaan ei. Kävin mökillä paistelemassa makkaraa ja vähän valokuvailemassa mutta tuli jonkun aikaa pilkkiäkin liotettua järvessä. Laiturin vierestä yritin saada täkykaloja jos ois koukkuja viritelly pyyntiin mutta morrilla nousi semmosia pikkusormen mittaisia mustia ahvenia jotka oli ihan liian pieniä täkykaloiksi joten jäi koko touhu sitten siihen. Tapsin päästä kävi joku tempasemassa morrin joten vielä hetken heiluttelin isompia tasureita hauen toivossa mutta enempää ei jaksanu tuolla järvellä kiinnostaa pilkittely. Karu ja melko syvä ja tummavetinen josta kesällä saa melko helposti ruokakalat mutta talvella todella vaikeeta varsinkin pilkkivehkeillä.

Tänään sitten tiistain kalapaikoilla Höytiäisellä. Alkuperäinen suunnitelma oli että olisin morrilla yrittäny siikoja mutta suunnitelmia joutui muuttamaan siinä vaiheessa kun huomasin että toukat oli unohtunut kotiin jääkaappiin. :( Eipä siinä mitään, tasureita sitten uittelin ihan ok menestyksellä. Isompia uittelin aamusta mutta silloin ei syönyt oikein mikään kala. Pari varovaista tärppiä kevennettyyn tasuriin mutta ei muuta...joskus 10-11 aikaan kala alkoi syödä mutta pitempää putkea ei tullut, vain hajanaisia ahvenia sieltä täältä ja yksi siika. Kyttäilin siis samoja reikiä joista edellisellä kerralla oli kalaa tullut. Joku oli siinä edellisenä päivänä käynyt mutta jäljistä päätellen ei mitään mättöjuhlia ollut viettänyt...
Kun nuo avannot tuntui hyvin hiljaisilta kairailin lähistölle muutamia reikiä ja niistä alkoi tulla ahventa hyvin, ei vaan kovin montaa isompaa. Semmosta alle 100g ahventa oli seassa, muutamia 350-400 grammasia ja sitten ihan sitä perus filekalaa. Kalaa tuntui olevan taas ihan missä syvyydessä tahansa pinnasta pohjaan. Siiat otti ahventen seasta, ei tullut siikoja kun niitä yritin erikseen aivan jään alta näköpilkillä.
Aamusta puoleen päivään asti kalat tuli oranssilla MA-muikulla, puolilta päivin keli vähän kirkastui ja paremmin rupesi syömään saman merkkistä tasuria sinisenä. Pienetkin ahvenet otti paremmin karvapyrstötasurin päätykoukkuun kuin alla heiluneeseen värikoukkuun eli kala on selvästi syönnillä kun kohdalle sattuu. Mietin tuossa että kun isommilla tasapainoilla pilkkii niin kala on melkein aina värikoukussa...eli onko sitten parempi pilkkiä pienellä tasurilla kun kala ottaa siihen syödäkseen koko tasurin. Liian isolla pilkillä jos kaloja ei ole ollenkaan päätykoukussa kiinni niin touhu tuntuu enemmän värikoukkupilkinnältä....tai sitten pitäisi olla alla pelkkä kolmihaarakoukku ilman väripallukoita.
Iltapäivästä kun aurinko alkoi paistamaan pilvettömältä taivaalta syönti loppui täysin eikä enää tärppiäkään kuulunut joten se oli sen merkki että sai lähteä rantaa kohti tallustelemaan.

Kalapussin paino kuutisen kiloa, siiat pieniä...suurin tais olla jotain 250g paikkeilla.

Huomenna melkein pakko pitää pyykki/siivouspäivä ja miettiä viikonlopuksi uusia suunnitelmia. Ehkä jonnekin vähän isompaa ahventa yrittämään. Kappaleita on saanut jo vetää tarpeeksi tälle lomalle.


Isoimmat ahvenet ja siiat


Siikoja tuli vielä yksi lisää joten tässä kaikki siiat yhteiskuvassa :D
Tasurisärki

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Höytiäisellä hölmöilemässä

Eilen siis tuli tieto että Höyskällä saattas olla kala syönnillään. Tänään läksin samoille mestoille josta eilen olivat kiskonu muutaman kilon kalaa. Kuulemma kalaa olis saanu kiskoo eilen vaikka kuinka paljon mutta mukana oli ollut pieni kalastajan alku joka aina oli halunnut semmoiselle reiälle jossa oli syönti päällä ja senhän tietää miten tuommoisena päivänä aikuisen pitää toimia. Lapselle pitää antaa mahdollisuus saada jotain niillä ensimmäisillä pilkkireissuilla että kipinä hommaan säilyy...

Tänään oli aamusta todella hiljaista. Uittelin 7cm Karismaxeja parissa eri värissä ja myös eri värisiä Nils Mastereita mutta kala ei ollu otilla. Harmaalla ässällä sain yhden pienen ahvenen ja morrilla pari sinttiä lisää, lisäksi välivedestä pari tuppisiikaa. Siikaa oli selkeästi välivedessä enemmänkin mutta olivat aika varoivaisia, morrivavan kärki nousi eli siiat vaan nosteli morria ylöspäin mutta eivät ottaneet....olisi ehkä pitänyt olla ohuempi siima ja pienempi morri mutta enpä ollut siikoja lähtenyt yrittämäänkään vaan isoja ahvenia.
Puoleen päivään mennessä saalis oli todella nihkeä, mutta kohta tuli ensin yhdeltä reiältä muutama parempi kala ja seuraavalla reiällä istuinkin sitten iltapäivään asti. N. 5kg tuli kalaa yhdestä avannosta. Paikalla oli vettä n. 5-6 metriä ja kalaa tuntui olevan joka kohdassa pohjasta pintaan. Tasuria nostamalla ja laskemalla sai kaloja aktivoitua ja aina muutamia kaloja tuli välivedestä ja kun välivedessä hiljeni niin pohjan tuntumasta otti kun tasuria vähän laski.
Ottipelinä toimi tänäänkin MA-muikku oranssin värisenä. Kesken kovan syönnin olisi voinut kokeilla kookkaampaa tasuria mutta satuin istumaan vanhalla 4" reiällä joten en viittiny semmoseen koloon tunkee isompaa tavaraa enkä uskaltanu kairata ihan viereen uutta reikää että kalat ei säiky. Olin tyytyväinen siihen että kala oli syönnillään ja sitä tuli pitkästä aikaa reilummin.

Yhteensä kalaa oli 7kg. Kymmenen suurinta ahventa muutaman gramman pyöristyksellä 3 kg. Suurin yksilö 395g. Kalojen mahassa oli todella pientä, vain muutaman sentin pituista kuoretta tms. pikkukalaa joten ehkä siitä syystä ei kovin isot pilkit maistunut.

Huomenna on pakko huilata että jaksaa loppuviikon pilkkiä aktiivisesti. Saa nähdä tuleeko tämän päivän paikka käytyä katsastamassa uudestaan vai olisko se Onkamon tai Särkijärven vuoro vaihteeks...tai Heposelän...sieltä kuulin taas kauheita kalajuttuja.


Päivän ahvensaalis

Höytiäisellä ei näiltä pikkusiioilta voi välttyä jos morria uittelee välivedessä

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Loma jatkuu vaihtelevissa merkeissä

Vähän on nihkeetä kalantulo edelleen. Eilen jo vähän säikäytti aamusta että tuleeko sitä kalaa ihan helvetisti mutta ei sentään....hyvät ruokakalat kumminkin. Tuskin olisin ite saanu mitään mutta kaveri vei taas johonkin uuteen paikkaan josta löyty jonkun verran tasuriahvenia ja tapsilla/morrilla helvetin pientä sinttiä. Tänään yksin yli 7 tuntia Viinijärvellä hengailemassa ja melkein ulkoiluksi meni. Koko päivänä 5 ahventa joista 4 filekokoa. Tapsipilkkijät nosteli silloin tällöin kalaa mutta pitkä oli heilläkin tärppiväli ja ihan liikkumatta näyttivät pitävän pilkkejä joten kala ei ollu kovin aktiivista. Eilen toimi pieni oranssi MA-muikku tasuri, tänään ei toiminu mikään, ei iso eikä pieni. Jossain vaiheessa älysin kokeilla vanhaa ja kulunutta "homenokka Ässää" ja sillä sain päivän ainoat kalat. Taas eräällä toisella järvellä oli syönyt hyvin kun minä en ollut mukana, velipoika oli ollut tänä talvena ekaa kertaa pilkillä ja parissa tunnissa nostellu muutaman kilon isoa ahventa. Huomenna käyn ehkä kokeilemassa jos saan urkittua tarkat tiedot paikasta...tosin nyt sataa lunta niin perkeleesti että varmaan ei huomenna syö kala missään (paitsi ehkä kuoringalla jonne en enää tänä talvena mene). Talvilomaakin vielä kuus päivää jäljellä, ehkä huilaan joku päivä tai sitten käyn joka päivä pilkillä ainakin niin kauan ennen kun tulee se hetki jolloin kalapussin paino mitataan kiloissa.

Kuvamateriaalia on todisteeksi vaan eilisistä kaloista, tänään oli taas perinteisesti käyny niin että kameran muistikortti oli tietokoneen kyljessä kiinni eikä mukana, tosin eipä olis ollu paljon kuvattavaakaan mutta onhan tämmönen blogi paljon mielenkiintoisempi kuvien kanssa, tuskin tätä edes kukaan lukee...joku saattaa katella kuvia :D
 

ruokakalat, suurin 321g

lauantai 1. maaliskuuta 2014

APUVA!

Vaikeeks menee. Tänään Kuoringalta 2 ahventa vaikka olin jäällä klo 7-13 ja ennätin kokeilla aika monta eri paikkaa. Tuon järven voi jättää loppukevääks rauhaan ja keskittyä tummempiin ja matalampiin vesiin. Vaikee käsittää että mitä tuon järven kaloille tapahtuu kun lumet häviää jäältä ja päivät pitenee....tuntuu kuin ne lopettaisi täydellisesti syömisen. Ihmeen paljon tuolla silti jaksaa porukka tyhjää pyytää, eräs vanhempi mies kertoi istuneensa kolmatta päivää putkeen samalla paikalla, kahtena edellisenä päivänä oli saanut yhteensä 4 ahventa. Itse jo tuossa vaiheessa vaihtaisin järveä....vaikka eipä tässä omassa hommassakaan oo kehumista. Viimeset viis reissua menny seuraavalla kaavalla

Höytiäinen: 12 ahventa (jäällä 7 tuntia)
Kuorinka: 4 ahventa (jäällä 7 tuntia)
Pöllänniemi: ei tärppiäkään (jäällä 6 tuntia)
Viinijärvi: muutama varovainen nykäisy (jäällä 5 tuntia)
Kuorinka: 2 ahventa (jäällä 6 tuntia)

YHTEENSÄ 18 ahventa ja jäällä 31 tuntia. MITÄ HELVETTIÄ!??? Tänään ei ollu edes kiinni välineistä. Oli toukat ja pystypilkit mukana mutta eipä auttanu. Vähän kyllä oli syyllinen olo kun kaivoin toukat taskusta, piti vähän olan yli vilkuilla että eihän vaan kukaan nää että käytän syöttejä :D
Tänään oli talviloman ensimmäinen päivä. 8 päivää vielä jäljellä. Niin monta päivää käyn jäällä putkeen että yks onnistunu reissu sattuu lomalle. Ei tää kalattomuus kauheesti edes harmita, tänään oli sen verran hieno ilma jäällä että ihan siellä viihty muutenkin mutta kai tän pilkkimisen perusidea on se että edes joskus sais jotain!?!!?!?!

Tänään sai yhtä hyvin tasapainolla ja pystypilkillä





sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mahtavaa olla tasurimies!

Tasapainolla pilkkiminen on mukavaa. Nimittäin silloin kun sillä saa kalaa. Ennen kun minusta tuli tasapainopilkkijä minä olin tietoinen että joskus tulee niitä nihkeämpiäkin päiviä jolloin kalaa ei tule kun taas toisinaan kalaa tulee ihan v**usti! Alkutalvesta oli noita parempia reissuja mutta nyt alkaa vähän homma tökkimään.

Eilen Pöllänniemessä kuusi tuntia. Kertaakaan ei edes nykiny....tai kerran ehkä saatto joku kala käydä tökkäämässä mutta en oo varma kun samalla kaadoin termospullosta kahvia mukiin. Ei auttanu mitkään kikat, ei ottanu pieneen eikä isoon tasapainoon. Ei luonnolliseen väriin eikä luonnottomaan. Ei syvästä eikä matalasta. Loppuajasta vielä yritin haukea kaislikon reunasta mutta sekin oli virheliike...kun kairasin reikiä hiki päässä sohjoiseen jäähän hajos olkapää. Siis se olkapää joka ei ennestään ollu hajalla eli nyt ne on molemmat paskana.

Luultavasti joku kuolemantauti kalvaa meikäläistä kun räkä kirnuaa kurkussa ja yskä on semmonen että kohta keuhkot repeää, mutta aamulla kaikesta huolimatta päätin lähteä Viinijärvelle. Eilen kipeytynyt olkapää oli edelleen kipeä mutta muutamia reikiä se kesti kairailla. Kokeilin taas syvästä ja matalasta ja kaikista helvetin paikoista joissa ennen on ollu kalaa, pienestä sintistä puolen kilon körmyihin mutta ei.... tai olihan siellä kalaa. Ainakin neljä kertaa kävi joku tökkäämässä tasapainoa. Ylös asti ei tullu mitään. Viis tuntii jaksoin pyytää tällä kertaa tyhjää kunnes pakkasin tavarat pulkkaan ja kävelin autolle. Viikon päästä alkas talviloma, saa nähä miten kiinnostaa tasapainoja liotella näin huikeen viikonlopun jälkeen. 11 tuntia jäällä eikä yhtään ahventa.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Paska Kuorinka :D

Tänään oli niin nihkee pilkkipäivä että vieläkään ei oikein käsitä että miten helvetissä siellä jäällä silti tuli seittemän tuntia aikaansa kulutettua. Huonoilla yöunilla ja huonoilla eväillä Kuorinkaa kiertelemässä. Koko päivänä neljä (tai 5) pientä ahventa. Ensimmäistä kertaa tasurikalastajaksi siirtymisen jälkeen oli semmonen olo että ei se perkele aina toimi. Tänään oli selkeesti pystypilkkipäivä. Ihan sama missä uitti tasapainoa niin tuntui kuin kaivossa olis vehkeitään liottanu, ei nykäisyäkään. Kaverilla oli tapsipilkki ja toukat mukana ja semmosen kun pudotti avantoon niin heti nappasi kiinni perus pilkkiahven. Vaikka tasurit ei kiinnostanu kaloja niin väitän että useempi kilo olis ollu kalaa repussa toukkavehkeillä kun melkein joka avannossa tuntui sinttejä riittävän vaikka eivät edes tökkinyt tasapainoja. Taitaa olla niin että kun parin viikon päästä alkaa talviloma niin tämmösten päivien varalle käyn hakemassa sen toukkapurkin haalarin taskuun. Perkele.


lauantai 15. helmikuuta 2014

Hiljaista Höytiäisellä

Piti taas vaihteeks keksiä joku muu järvi kuin Kuorinka pilkkipaikaksi ja viikolla kun kuulin juttua että Höytiäiseltä on kalaa tullut niin sinnepä sitten kulkuni suuntautui. Höytiäinen on ollut aina vähän nihkee paikka joten ennakkoon en odottanu mitään suuria kalapussillisia ja kun semmosia ei tullu niin en myöskään pettynyt pahasti. 

Aamusta olin jo ennen kahdeksaa jäällä ja kävelin suoraan kivikkokarille päin. Siitä oikealle oli joku edellisenä päivänä kairaillut useampia reikiä mutta kalaa siinä ei tuntunut olevan. Niinkuin ei tuntunut olevan koko kivikkokarin ja kallioluodon välisellä alueella josta yleensä Varparannalla olen kalat tottunut saamaan. Joku mormyskamies nosti jäälle n. 300g ahvenen mutta muuta en nähnyt hänenkään saavan. Väitti minulle että kala painaa puoli kiloa...en kehannu väittää vastaan että ei pahota mieltään, sama mulle vaikka olis väittäny kiloseks. Toinen pilkkijä tuli lähistölle ja se onki pystypilkillä muutaman helvetin pienen sintin, pilkki näytti pitemmältä kun kalat....mitä lie kiiskejä ollu?

Ite siis ongin tasurilla ja tällä kertaa oli kehimisvapa käytössä joten ongin huolellisesti vesikerrokset pohjasta pintaan ja pinnasta pohjaan. Ei ottanu Nils Masteriin eikä Karismaxiin...ei vaikka eri värejä testailin ja eri värikoukkuja. Ei edes tökkiny minkäänlainen kala minun pilkkejä. Välillä ongin mosarillakin muutaman reiän jos siikoja olis sattunu uimaan kohdalle mutta ei niitäkään.
Kun viiteen ja puoleen tuntiin ei tullut ensimmäistäkään merkkiä kaloista ajattelin jo lähtee autolle kävelemään mutta satuin kohtaan johon joku oli edellisenä päivänä poraillu puolenkymmentä reikää ja jäljistä päätellen niitä oli ongittu pitemmän aikaa joten päätin kokeilla siitä vielä. Harmaaseen Ässään tuli heti pari varovaista tönäisyä. Vaihdoin tilalle sinisen MA-muikun ja heti oli kala kiinni. Kuusi ahventa nousi jäälle niin nopeasti kuin ne pystyy vedestä nostamaan. Sitten syönti loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Pari muuta reikää oli hiljaista ja sitten yhdestä reiästä kyttäilemällä onnistuin saamaan toiset 6 ahventa. 3 viimeistä tuli aika pinnasta kun lähdin nostamaan tasuria, muuten ei koko aikana ollut välivedessäkään mitään tapahtumia. Vähän jäi semmonen tuntuma että jos tuossa olis aamusta jo ollu niin kalaa olis noussu paremmin....jos ja jos...

Varoitan muuten että elkää hyvät ihmiset ostako kuvassa näkyvää Kinetic merkkistä pilkkivapaa. Motonetistä otin kaks kappaletta kun yhen vavan hinta oli 1,9e. Olishan se pitäny arvata että niin halvalla ei saa kuin paskaa. Vapa on toki tunnokas ja mukava sillä on pilkkiä jos se suostuu joskus toimimaan mutta puolan kiristysruuvi menee välillä niin jumiin että ei aukee vaikka sormenpäät verillä vääntää ja sitten taas saattaa kalan nykästessä olla niin löysällä että puola pyörii vapaana. Pitää kattoo saako noita jotenki korjattua vai heitänkö roskiin ennenkuin hermot menee.



Kaloja 12 kpl, paino 1,18 kg eli pientä. Suurin ahven tasan 200g. Vaikka sitä isompaa tietysti yritetään niin täytyy sanoa että ihan hyviä ruokakaloja nuokin. 

Kirpun vapa tositoimissa. Pari kertaa karkas siima avonaisesta kärkihaarukasta kun tein liian nopeita heilautuksia mutta hyvä tuolla oli muuten onkia ja tekniikan oppii hetkessä.